Post by jjuuli on Jun 2, 2007 9:09:17 GMT -5
Tuilë Hopeatammi
syntynyt 209 vuotta sitten,
sukupuolekseen on määräytynyt nainen,
kun taas rotu on metsähaltija.
rahansa saa tarinankerronalla, siis (kiertelevä) tarinankertoja.
Tüilea voisi sanoa jopa kauniiksi, vaikka on monia paljon, paljon haltiaa kauniimpiakin olentoja. Tällä on kuitenkin melko virheetön iho, eikä mitään räikeitä epämuodostumia. Tällä on vuosikausien auringossa olon ruskettama iho ja paksut sekä aaltoilevat, mustat hiukset. Tüile on ylpeä hiuksistaan, jotka yltävät jo vyötäisille asti. Tämä on solakka, eikä sellainen sairaalloisen hentoinen, vaan samalla sopivan lihaksikas. Haltia liikkuu paljon, eikä pysy missään niin kauan että voisi päästä lihomaan - tarinankertojan palkka ei kuitenkaan ole aivan niin hyvä. Korvat ovat haltiamaisesti korvan päästä aavistuksen suipot, mutta eivät paljoa sen suuremmat kuin ihmisillä. Sormet ovat melko pitkät ja ohuet, sellaiset jolla on kiva käännellä kirjan sivuja. Joskus Tüile ilmaisee olotilaansa laittamalla hiuksiinsa erivärisiä nauhoja; mustaa suruun, värikkyyttä iloon, harmaata epätoivoon ja kirkkaanpunaista vihaan. Keväisin ja kesäisin, luonnon heräillessä hiuksissa on erityisesti valkoisia, sinisiä ja vihreitä nauhoja. Kasvojen muoto on melko leveä soikio, ja kasvoista silmiinpistävintä on suuret, tummanvihreät ja hypnoottiset silmät.
Pukuna on yleensä joko kaapu jossa on runsaasti laskoksia - jonne voi ommella salataskuja, joihin taas voi laittaa kaikenlaista tarpeellista sekä piilottaa veitsiä sun muuta - tai sitten hame ja viitta. Puvuista löytyy luonnosta löytyviä vihreän, ruskean sekä valkoisen sävyjä. Koruja on; yksinkertainen nahnanyöri, jossa riippuu välillä kaksi sormusta. Jos sormukset eivät ole hihnassa, löytyvät ne Tüilen siroista sormista. Ensimmäinen sormuksista on raskas, hopeinen sinettisormus, josta löytyy lehdetön, runsasoksainen tammi sekä yksi tähti. Kuviota lukuunottamatta sormus on todella yksinkertainen, pelkkää hieman kaartuvaa pintaa tammen ympärystä lukuunottamatta. Toinen on huomattavasti sirompi sekä koristeellisempi. Sormuksen 'rangan' päällä kiipeilee viiniköynnös, josta löytyy hyvinkin yksityiskohtaisia lehtiä, marjoja sekä lintuja kaiverrettuna vaaleaan luuhun. Sormuksesta löytyy myös pieni pala jotain kiveä, aventuurikvartsia. Viitta on kiinni joko hopeasoljella jossa on lintu tai sitten yksinkertaisenmalla pronssisoljella, pelkällä ympyrän muotoisella läpyskällä. Sormuksien lisäksi vakiovarusteena on joko tummasta nahasta tai sitten vaaleasta kankaasta tehty vyö sekä melko tiukat mutta hyvinistuvat, puoleen väliin säärtä yltävät saappaat jotka laitetaan kiinni nyörityksellä. Vaatetus on usein melko epäsiistiä, haltia kun tykkää käyskennellä metsissä eikä aina muista pitää helmojaan ylhäällä mutakuopissa talsiessaan tai varoa vaatteitaan vaan ryntää suoraan karkunvatukkapuskiin jossa kaapuihin tulee ikäviä repämiä. Hän ei myöskään ole kovinkaan hyvä ompelijana eikä repeämien parsiminen oikein innosta.
Vaikka Tüile on perinyt vanhemmiltaan hyvin vähän, yhdistää hänet edes jokin metsien sukulaisiinsa - se tietty viilleys, vapaudenkaipuu. Haltia ei kykene sitoutumaan mihinkään pitkäksi aikaa, ei sopeutumaan toisten sääntöihin eikä vanhoihin maisemiin - liian pitkäksi aikaa samaan paikkaan jääminen suorastaan riuduttaa neitosen. Erityisesti suljettuja tiloja Tüile kammoaa, ompa joskus tuntenut ahtaanpaikan kammoakin - vuosien vieriessä vaiva on lähes täysin kadonnut, mutta silti hän mieluiten nukkuu paljaan tähtitaivaan alla. Pölyisät ja ahtaat rakennukset ovat paikkoja jonne Tüile ei vapaaehtoisesti mene, mieluummin istuu ulkona raekuuron pommittaessa maata. Tästä syystä haltia ei viivy kaupungeissa koskaan kauaa aikaa, siellä kun täytyy yöpyä sisällä niin monina öinä - harvassa paikassa kannattaa nukkua ulkona, jos haluaa pitää vaattensa yllään ja rahat taskussa vielä aamullakin. Ihmismassojakin tuntuu kaupungeissa olevan aivan liikaa. Maalla haltia sen sijaan viihtyy; siellä voi nähdä kaikenlaista, mutta ei tarvitse oleskella paljonkaan neljän seinän sisällä. Pari kertaa Tüile on järjestänyt varsin repäisevän lähdön paikallaan pysymisen ja sääntöjen alkaessa ahdistaa - monessakin tuppukylässä haltia muistetaankin "Hänenä joka täytyy pidättää". Ja vielä useammassa paikassa muistetaan kuinka hän laukkaa maanteillä kuin tuulispää, ja nauraa kovaa tuulen lyödessä vasten kasvoja, kun tippuminen saattaa merkitä suurta tuskaa tai suoraa kuolemaa ("Hullu se on" sanovat ne, mutta ovat kyllä tyytyväisiä tarinointiin).
Muuten Tüile on pirteä sekä energinen haltia, jonka maailmannäkemisen nälkä ei ole kadonnut edes 171 vuoden aikana mihinkään. Päivästä riippuen hän joko tuppautuu seuraan suorastaan röyhkeästi, tunkeutuu esille ja on erittäin äänekäs, seuraavana päivänä saattaa pysytellä aivan taka-alalla, vastata vain silloin kuin jotain kysytään, silloinkin lyhyesti.Tarinat ovat jotakin mitä Tüile rakastaa, ne ovat suoranainen pakkomielle - ja niitä hän osaakin kertoa useita satoja. On omia keksimiä, on tositarinoita, on muiden keksimiä, on legendoja, on romantiikkaa, draamaa, kauhua, jännitystä, surkeutta, kuolemaa, onnea, iloa, tuhoa, nälkää, loistoa... Eikä haltia koskaan saa tarpeeksi, ja yrittää kaikkialta nyhtää lisää tarinointia. Joskus hän jopa itse keksii juttuja, muokkaa vanhoista tarinoista ja kehittää suoraan omasta päästään. Tüile on myös tiedonnälkäinen, ja onnistuu napsimaan tietoonsa suuriakin salaisuuksia, mutta myös tavallisia juoruja, kaikenmoista asiaa, vaikka ne eivät suoranaisia tarinoita olisikaan - kuten vaikka kertomuksia toisista maista. Heikko omatunto ja olematon kunniantahto auttavat saamaan usein vaikka mitä tietoja, ja hankkimaan niin ystäviä kuin vihollisia.
Erityistaitoina voimme pitää sitä, miten Tüile puhuu ja kertoo asioita. Hänellä on luonnostaan kaunis ääni, mutta tuo on kehittänyt kahden vuosisadan varrella puhetapaansa niin, että saa lähes kaiken kuunnostamaan kiinnostavalta. Mutta sen salaisuus, miten Tüile on niin hyvä ammattissaan on se, että hän itsekkin uppoutuu tarinaan, elää sitä - tarinat ovatkin aina olleet Tüilen pakokeino arjesta. Ja kun Tüile elää itse tarinaansa, tokihan hän saa muodostettua kauniin äänensä auttaessa kuuntelijoiden eteen ne mahtavat ja valkeat tornit, suuret sotajoukot kiiltävissä haarniskoissaan sekä ylhäiset kuninkaalliset jakamassa oikeutta. Ja tietenkin, osaahan Tüile valehdella. Surkea omatunto estää sen että haltia tuntisi syyllisyyttä - yleensä ainakaan -, ja valheet soljuvat suusta helposti sekä vaivattomasti. Valhehan on kuin tarina; ja Tüilehan saa ne tarinat kuulostamaan oikeilta. Kunhan kasvot pysyvät kurissa, suoran "Ei" tai "Kyllä"-valehtemiseen ei vaaditakkaan tuommoisen jälkeen paljon mitään.
Perhe ja historia: Tuilëlla ei ole mitenkään dramaattinen tai erikoinen historia tai perhe yleensäkään. Hän kasvoi rauhaisesti kotonaan, jossa vanhemmmat sekä muu perhe opetti kaikenlaisia taitoja, lähinnä mitä tarvitsi metsämailla liikkuessaan, mutta myös suurissa kaupungeista, tarinoita maailmasynnystä sekä suurista kuninkaista sekä sankarittareista. Perhe ei pahemmin tarvinnut varoja, sillä he elivät lähes täysin metsästä. Rahaa heillä kuitenkin oli, sillä metsästä löytyi vaikka mitä myytävää. Välillä käytiin hankkimassa kaupungilta hienompia kankaita, patoja sun muuta tarpeellista tai sitten mukavaa, mutta yleisesti elettiin luonnon antimilla. Kunhan Tuilë oli 38-vuotias hän lähti veljensä kanssa maailmalle, ja ansaitsi leipänsä kertomalla metsässä kuulemiaan tarinoita sekä välillä parantamalla yrteillä haavoja. Hän oppi kokoajan lisää, ja kun veli halusi asettua erääseen kaupunkiin kauppiaaksi jäi Tuilë yksin matkustamaan. Hevosen hän hankki vasta 44-vuotiaana, sillä piti enemmän kävelystä. n. 80 vuotta sitten kuoli Tuilën äiti (680w), 10 vuotta sitten isä (700w). Sisarukset, Hrivé, Kuikansulka sekä Analy sen sijaan ovat vieläkin elossa ja terveessä voinnissa perheidensä kera. Tüile on sisarusperheen ainokainen joka ei ole vielä asettunut aloilleen ja perustanut perhettä.
Lemmikit ja aseet: Lemmikkeinä jos lemmikeiksi voi kutsua, on naisella yksi hevonen: Tulilintu, nuori sekä villi musta tamma jolta ikää löytyy kuusi vuotta. Vaikka sukkajalkainen tamma onkin siropiirteinen sekö kaunis ei se vedä vertoja yläluokkien hienoille hevosille, sillä Tulilinnun pitää pystyä kulkemaan nopeaakin vauhtia pitkiä matkoja väsymättä sekä kantaa tavaroita ratsastajansa lisäksi. Tamma puree sekä potkii liian lähelle eksyviä vieraita herkästi eikä sitä siksi helposti varasteta.
Kerran hän omisti lisäksi omistaa raskaamman ruunan, Myrskytuulen, joka nimestään huolimatta oli melko raskas työhevonen, jota Tüile pääasissa pitää varahevosenaan, kuormajuhtana tai vetämässä kärryjä. "Myrsky" ei olllutkaan mikään komistus, mutta lempeä luonteeltaan, ja vahva kuin mikä. Myrskyn ikä oli 19 kuollessaan eli ruuna oli iäkäs. Hänellä oli ennen koira, mutta koiraparka kuoli jäädessään vankkurien alle.
Viimeksi mainittu kaksikko kuolivat samoihin aikoihin, kun Tüile oli vuokrannut Myrskyn kiskomaan päiväksi kärryjä. Eräänä päivänä kun matkassa oli raskas lasti päätti kuski haluavansa päästä nopeasti kotiin. Niimpä hän sitten ajoi kärryjä vetävän kaksikon laukkaan kuoppaisella tiellä. Tasaisella maalla kaikki sujui hyvin mutta se, että ajaja usutti hevoset täydessä laukassa pitkässä alamäessä oli viimeinen niitti. Toinen hevosista kompastui sekä kaatui vauhdissa ja veti Myrskyn mukanaan sekä kärryt jotka kääntyivät kyljelleen mutta jatkoivat yhä matkaansa. Ajaja lensi kyydistä heti kärryjen kaatuessa vain katkaistakseen kätensä mutta koira kuoli heti vankkurien kaatuessa. Hevosille taas ei voitu tehdä mitään, vankkurit iskivät myöskin niiden päälle - ja se olikin ehkä paras vaihtoehto, ne kun sotkeutuivat pahasti remmeihin sekä puoliin jotka pitivät ne kiinni vanuissa.
Tüile osaa käyttää jousta, veitsiä sekä puukkoa, joista hän omistaakin kovin koristellut kaarijousen tarinenkertojalle sekä yksinkertaisemman sekä tukevan puukon, joka on kuitenkin laadukasta tekoa. Tuilë kyllä osaa ampua hyvin tällä jousellaan, mutta silti tarvitsee hän lähennä kumpaakin 'asettaan' ruoan metsästykseen sekä valmistamiseen syömiskelpoiseksi kun kukaan ei sitä tarjoa. Puolustukseensa hän kumpaakaan 'asetta' tarvitsee, ellei sitten joudu varkaiden kohteeksi. Tarinankertojan vaatteet ovat kuitenkin sitä luokkaa, että ne harvemmin houkuttavat varastamaan sekä Tüile kiertää paikat jossa voisi jostain muusta syystä joutua käyttämään aseita hengen pitimiksi. Ei hän sentään ihan idiootti ole.