Post by jjuuli on Jun 2, 2007 8:48:24 GMT -5
Dinia Yöntytär
Kutsumanimi Dinia, esiintyy nimellä Dinia/Arindia Hymyntuoja/Noleam
Ikä 23 vuotta
Laji lyceni
Sukupuoli nainen
Amatti varas/kiertelevä esiintyjä[illuusioloitsut]
Ulkonäöltään Dinia on normaalisti suhteellisen normaali, vaikka kalpea ihonväri saattaa aiheuttaa erityisesti kesällä pienehköä ihmetystä. Ihonväri on todella vaalea, ja väriltään tummanruskeat hiukset yltävät vähän yli olkapään. Nämä tummanruskeat hiukset kihartuvat hieman. Pituutta löytyy 164cm sekä painoa n. 58 kiloa. Lyceni on varsin hentoinen, välillä suorastaan liiankin laiha jso ei ruokaa löydy tarpeeksi. Kasvot ovat kapeat sekä ovaalimaiset, ja niistä löytyy melko isot, jäänsiniset silmät pienehkön nenän yllä. Voimaa Dinialta ei normaalissa hahmossaan paljonkaan löydy, mutta on silti selvinnyt ammatistaan keskittyessään taskuvarkauksiin. Tiivistettynä Dinia on sievä, mutta harvempi häntä aivan kauniiksikaan väittäiksi - tosin, ei kyllä rumaksikaan.
Muutoksen aikanan ainen saa hieman lisää pituutta, sekä hieman voimaa käsiinsä. Hiuksiin ilmestyy huomattavasti tummempi sävy. Sormiin kasvaa pitkät sekä terävät kynnet, väriltään teräksen harmaat. Silmät muuttuvat tummanpunaisiksi, joissa on hieman mustia pilkkuja. Mustaa sekä tummanruskeaa karvoitusta kasvaa runsaasti selkään sekä käsivarsiin, sekä huomattavasti vähemmän kasvoihin. Jalat ovat normaalit lycenille, eli jaloissa on pidentyneet jalkapyödät sekä pitkät ja vahvat suden kynnet, jotka tulevat esiin anturoista jotka ovat varpaiden tilalla.
Vaatetus on tummaa, sekä mukavaa liikkua. Dinia käyttää yleensä housuja, valkoista paitaa sekä päällä takkia mutta kun hän vetää päälleen mekon, on siinä halkio ratsastusta varten tai sitten hyviä tapoja uhmaten siinä on liehuva helma, joka yltää vain vähän yli polvien. Dinia tuhlaa varsin paljon rahaa vaatteiden kunnon materiaaliin, sen tarvitsee tuntua hyvältä sekä näyttää hyvältä vaikka mukava olo onkin tärkein. Myös hupullinen viitta on tärkeä lisä Dinian asusteisiin, sillä huppu ylhäällä hänen kasvonsa jäävät peittoon sekä se luo valon aroille siunatun varjon. Viitta on suljettu yleensä (nahka)nauhalla eikä soljella. Pussin pohjalla kylläkin pölyttyy ikivanha solki jossa on samanlainen upotus kuin lycenin ainokaisessa aseessa. Mustasta kivestä tehty korppi joka on samankaltaisessa asennossa kuin saaliinsa kimppuun hyökkäävä haukka. Tämän korpin kynnet vain on tehty verenpunaisesta, kiiltävästä kivestä - muunmuassa siksi hän pitää soljen poissa näkyvistä vaikka mutta se ettei hän myy kapistusta voi osoittaa jotain.
Dinia Yöntyttärellä on nyt aseistuksena pelkästään pitkä veitsi, jolla kuitenkin saa melkoista tuhoa tarpeeksi lähelle päästäessä. Miekkoja, keihäitä tai jousipyssyjä vastaan tuosta vaan ei satu olemaan mitään apua. Veitsen kahvassa on lähes huomaamaton Dinian suvun tunnus, ainoa merkki jota hän sallii muistaa perheestään. Paitsi, vyöpussista saatta joskus löytyä myrkyllisiäkin yrttejä riippuen missä Dinia liikkuu sekä vuodenajasta, tietysti. Mitään muuta asetta Dinia ei osaa käyttää, mutta tuolla veitsellä lyceni on joutunut puolustukseen tappamaan kaksi kertaa - ja se kummittelee mielessä koko ajan.
Aluksi pitää selvittää, että Dinia ei missään nimessä ole pyhittänyt elämäänsä Pimeydelle, ja toivoisi että olisi joku muu; mikä vain, kunhan ei lyceni. Dinia on usein kovin masentunut, pysyttelee syrjässä muista sekä välttelee kaikkia ystävyys- ja rakkaussuhteita. Suurimpiin pelkoihin kuuluu muunmuassa lyceniksi paljastuminen, syystä enemmän historiassa. Täysikuunaikaan Dinia siirtyy metsiin kokemaan muutoksen tuskan sekä elämään niin pari päivää. Jos lyceni ei pääse minnekkään muualle rauhalliseen paikkaan, voi hän vaihtoehtoisesti lukkiutua huoneeseensa (pysyvää kotia ei löydy, joten majatalon huoneeseen). Välillä sitä kuvittelee että tuo on unohtanut kokonaan miten nauretaan tai hymyillään, mutta sitten aina lopulta joku saa taas edes pienen ilonväreen noille surkeille kasvoille. Nauraminen on kuitenkin hupi, jota Dinia ei ole tehnyt vuosikausiin - muistot painavat sen verran hyvin mielessä. Hän on tehnyt itselleen oman häkin, josta ei pääse pois - tuo ei voi koskaan unohtaa olevansa lyceni, pahuuden olento, eikä voi näin elää normaalia, hyvyyden täyttämää elämää. Jos joskus tapaa jonkun kaltaisensa, johon tuntee voivansa luottaa, vuodattaa sitten sen kaiken mikä on jäänyt vuosien varrella vaivaamaan ja kummittelemaan mielen sopukoihin ennen kuin huomaakaan. Ei Dinia nyt aina yksin jaksa olla; itseasissa hän kaipaisi seuraa enemmänkin ja onkin myös siksi masentunut koska kokee että ei voi tehdä sitä. Täysikuun aikoihin Dinia on säikky ja näkee usein painajaisia.
Dinialle on siunautunut pienehkö kyky magiaan liittyen, nimittäin hän osaa varsin taitavasti joitain illuusioloitsuja vaikka muun suhteen ei ole yhtään mitään kyvyn tapaistakaan. Näiden eväiden avulla Dinia sitten joko esiintyy kadunkulmissa sekä majataloissa tai huonona aikana apuna rosvoamisessa. Varastaessaan Dinia keskittyy lähinnä taskuvarkauksiin sekä tyhjien talojen ryöväämiseen. Ihan ruumiinrakenteessa vuoksi Dinia harvemmin väijyy pimeillä kaduilla kolkatakseen viattomia viedäkseen hengen ja rahat, ja myös siksi että ei aivan varmasti saisi vielä huonompaa mainetta tai herättäisi liikaa huomiota. Lyceni on välillä erittäin masentunut ja ajautuukin erittäin itsetuhoisiin ajatuksiin, useinmiten näin käy hieman ennen täysikuuta. Erityisesti ennen ja jälkeen muutoksen olo on surkea niin henkisesti kuin fyysisesti, edestä päin tuntuu väsyneeltä sekä joskus pyörryttää ja oksettaa, jälkeenpäin olo on kuin kuivatulla ja rutistetulla rätillä. Vaikka Dinia inhoaa itseään, on elämässä aina jokin valopilkku tai syy jonka takia kannattaa pidellä siitä kiinni, yrittää jaksaa eteenpäin. Usein ainoa heikko lanka jonka takia Dinia jaksaa elää, on usko siihen että pimeys ei kestä ikuisesti.
Dinialla ei ollut mikään mahdottoman iloinen lapsuus. Isä oli salaseura Ilk-upon Venueurin jäsen, mutta äiti ei. Isä kyllä rakasti vaimoaan, mutta Zhyrakenin palvominen oli vielä tärkeämpää, ja kun Dinian äiti ei suostunut siirtymään salaseuraan tappoi isä vaimonsa Dinian ollessa 4 vuotta sekä hänen sisarensa 5 vuotta. Lapset pakenivat tätinsä, äitinsä sisaren huomaan jossa kasvoivat kunnes tyttöjen ollessa yhdeksän sekä kymmenen vihastunut kylän väki tappoi tädin miehen sekä ajoi loppuperheen erinleen toisistaan. Kylässä oli tapettu paljon nautaa sekä ihmisiäkin, ja kyläläiset alkoivat epäillä vaaleaihoista sekä valon arkaa perhettä siinä määrin että lapsien pelottelutarinat nousivat mieliin lyceni-nelikolle varsin tuhoisin seurauksin. Sisarukset joutuivat elämään pari vuotta kaduilla kerjäten, kunnes eräs metsähaltiaperhe otti heidät huostaansa. Hrivé, tämän vaimo Etelätuuli sekä heidän lapsensa, Villiruusu elivät vielä kunnes sitten lycenisisarusten tullessa täysi-ikäisesti he lähettivät nämä matkaan elämään omaa elämää kun he kerran pärjäsivät omillaankin - lycenit eivät ole erityiset suosittuja haltioidenkaan keskuudessa, ja vaikka perhe olikin ystävällinen niin he halusivat silti suojata perhettään. Dinian sekä hänen sisarensa hyvä ystävyyssuhde kariutui elämän johdattaessa muualle: sisar seurasi isänsä jalanjälkiä, kun Dinia itse ei sitä tehnyt vaan jättäytyi taskuvarkaaksi ja esiintyjäksi. Suvun suhteen ei Dinialla ole kauheankaan hyvin; kaikki hänen tietämänsä, elossa olevat sukulaiset ovat Zhyrakenin palvojia eivätkä pahemmin tykkää eri tien valinneesta sukulaisestaan.
sukupuu KESKEN
isä Helcaraxë Verikasvo
isän isä Káno Kirottu †
isän äiti Eithel Suruhuntu †
äiti Iâth Yöntytär †
äidin isä Lbach Karkoitettu †
äidin äiti Fëawen Riippakivi †
sisar Sereng Yöntytär
äidin sisar Iâmîr Yöntytär, hänen puolisonsa Khillad Verikäsi †
isän veljet Helcar Verikasvo sekä Draugluin Sieluton
edellisten puolisot Solindrea Morgoth sekä Brith Uusikuu
ylimmäisten lapset, Dinian serkut Melian Uusikuu, Arethana Morgoth † sekä Naugrim Verikasvo
äidinäidin veli Gorgosh Mustemieli † sekä puoliso Siandrah Morgoth.
Heidän tyttärensä Edril Morgoth sekä tämän puoliso Kataslysh Hopeanuoli.
Kumpaisenkin tyttäret Idril Morgoth † sekä Lelaina Morgoth †, Edrilin poika Gorhas Veretön (i. Naugrim Verikasvo)
isän isän veljet Kaîrno Uhrattu † sekä Kárnsha Kuolemansynti †
isän äidin sisar Neithel Verivala sekä veli Arrinho Darashon †
huomautettavaa suvusta (täähän on pitkä
ja sotkunen.)
isän puoli on pitkä liuta vannoutuneita Zhyrakenin kannattajia, jossa toisin ajattelijat on surmattu nopeasti halventamasta suvun 'puhdasta' mainetta - puhdas ja puhdas, riippuu mistä suunasta katsoo. Helcaraxë rikkoi suvun tiukkaa linjaa ottamalla puolisokseen Iâthin, jolla oli uskontonsa suhteen täysin erinlaiset käsitykset. Kunhan Helcaraxë huomasi ettei saisikaan vaimoaan mitenkään suostuteltua, alkoi hän todella miettiä menisikö koko suku sekä uskonto vaimon sekä lapsien edelle. Parin vuoden pähkäilyn jälkeen Helcaraxën veljet saivat tämän kallistumaan ensimmäiseen vaihtoehtoon, ja loput voittekin kuulla Dinian menneisyydessä. Isästä ei ole kuitenkaan mainittu mitään, joten tässä kerron tiivistetysti. Kunhan Helcaraxë oli hoidellut vaimonsa pois päiviltä eikä tämän tarvinnut enää pelätä tyttäriensä takia nousi tämä nopeasti arvoasteikolla. Myös tytär Sereng nousi nopeaan isänsä ansiosta liitittyään viitisen vuotta sitten salaseuraan. Káno Kirottu sekä tämän vaimo Eithel Suruhuntu sen sijaan olivat sen sijaan vähemmän pimeyden jumalalle vannoutuneita, ja niimpä myös eivät päässeet kovinkaan korkealle arvoasteikolla. Kaksikolle sillä ei kyllä ollut väliä, kunhan saivat nyt olla yleensä rauhassa. Veljeskolmikko sen sijaan otti asian varsin vakavasti, todella vakavasti. Veljekset olivat juuri pahimmasta päästä mustaamassa lycenien mainetta 'hyvien' keskuudessa, ja voikaamme todeta että heidän kättensä kautta on tehty monia veritekoja. Heidän luonteensa ei ole kovinkaan mukava; kylmiä, verenhimoisia, julmia sekä säälimättömiä. Ne vähäiset ystävällisyyden, myötätunnon ja ystävyyden tunteet veljekset ovat kadottaneet jonnekkin vuosien aikana. Helcaraxë varmaankin menetti sen tappaessaan vaimonsa, mutta on saanut jotain inhmillisiä tunteitakin takaisin toisen loppujen lopuksi toisen hänen tyttäristään palattua. Toki tähän loppuun pitää vielä vähän mainita Helcarin sekä Drauglunin puolisoista sekä heidän lapsistaan. Solindrea Morgoth sopii hyvin Helcarille; vaikka tämä näyttää ystävälliseltä sekä harmittomalta ensinäkemältä mutta nainen on oikeasti todellinen psykopaatti. Brith on sensijaan salaseuraan pakotettu lyceni jonka suvusta löytyy kauempaa taiania. Nainen on sopeutunut uuteen elämäänsä varsin hyvin ensimmäisten katkerien vuosien jälkeen. Dinian serkut sen sijaan, Melian Uusikuu, Arethana Morgoth sekä Naugrim Verikasvo ovat myös omat persoonansa. Melianissa vaihtelee vuorotellen äitinsä lempeys sekä isänsä julmuus, ja katkeroituneessa mielessään hän harkitsee pakoa vanhempiensa luota sekä koko nykyisestä, pienestä maailmastaan. Arethana oli ikuinen vastarannan kiiski, joka lopulta ajautui "pienehköön riitaan" vanhempiensa kanssa joka koski salasaurassa oloa. Tyttö-parka uhrattiin pian riidan jälkeen ja perheen jäseniä on kielletty puhumasta hänestä, kun häntä ei olisi. Naugrim, kolmikon (tai nelikon) nuorimmainen halusi ainakin yrittää pitää henkensä, ja myös pahahkon vanhempiensa luonteen sekoituksen perineenä on nyt autuas pappi - joka vain nyt sattuu miettivän omaa parastaan. Muistetaan että Melian Uusikuu on Brith Uusikuun sekä Draugluin Sieluttoman lapsi, ja edesmennyt Arethana Morgoth sekä Naugrim Verikasvo Solindrea Morgothin sekä Helcar Verikasvon lapsia. Kaîrno Uhrattu uhrattiin Zhyrakenille tämän vapaasta tahdosta ja Kárnsha Kuolemansynti pyrki pakenemaan elämänsä lopuksi salaseurasta, mutta pakolaiva upposi vieden Kárnshan veden syvyyksiin. Neithel Verivala on leipuri sekä salaseurassa varsin pohjalla oleva lyceni sekä Arrinho Darashon koki saman kohtalon kuin Kaîrno.
Äidin suvusta on sen sijaan varsin surullista kuulla, riippumatta siitä kummalla "puolella" on. Iâth sekä hänen siskonsa Iâmîr polveutuvat äitinsä puolelta Iâlithistä, hyvien puolella olemisen valinneen kapinallisen. Dinian äiti on saanut nimensä Iâlithin siskojen mukaan jotka lopulta valitsivan polukseen sen minkä isosisko oli valinnut. Iâlithin pikkuserkun lapsi avioitui Eithel Suruhunnun isoisoäidin kanssa, ja näin niin Iâth Yöntytär kuin Helcaraxë Verikasvo ovat hataraa sekä etäistä sukua toisilleen. Äidin puolella tämä sama aate on kuitenkin jatkunut pitkälle, ja he ovat pyrkineet elämään kuin tavalliset maerit - mutta aina se vain ei onnistu. Ei todellakaan tunnu onnistuvan, jos katsoo Dinian äidin puoleista sukua - kuinka moni oikein on elossa? Iâth kuitenkin kasvoi sisarensa seurassa erässä kauniissa maisemissa olevassa kylässä aikuisiälle asti, kunnes kyläntyttönen lähti tulevan miehensä sekä tappajansa mukaan maailmalle. He asettuivat aikoinaan aloilleen, saivat lapsia... ...ja loput voittekin kuulla muualta. Iâmîr sen sijaan jäi kotiinsa vielä vähän pidemmäksi aikaa, mutta jo varsin epätoivoisena löysi sitten johonkin johon luottaa - Khilladin. Iâmîr ja Khillad olivat olleet aviossa kolmisen vuotta kun he kuulivat Iâthista. Kaksikko nappasi tytöt mukaansa ja kasvatti viitisen vuotta, kun Khillad sitten tapettiin. Kylässä oli tapettu paljon nautaa sekä ihmisiäkin, ja kyläläiset alkoivat epäillä vaaleaihoista sekä valon arkaa perhettä siinä määrin että lapsien pelottelutarinat nousivat mieliin. Täti pakeni paikalta ja katosi tummiin metsiin erakoksi, hän ei halunnut enää nähdä samankaltaista tapahtumaa kuin mitä oli 'karkoituksen' aikana nähnyt. Hän on siellä vieläkin, lähistön kylille on vielä muodostunut tarina metsään muuttaneesta aaveesta joka kulkee öisin joko repimässä sydänmiä rinnasta, imemässä kaikki veret, houkuttelemassa nuoria manalan maille, kiroamassa ihmisiä tai mahdollisesti etsien hänet hyljännyttä puolisoa riippuen kertojasta sekä kertojan olinpaikasta. Tosin, ihmekkös siinä? Täti kun on alkanut liikkumaan vain öisin, jolloin hän on varsin aavemainen kalmankelpeine ihoineen ja kun vielä kun muutos-vaiheessa metsistä kuuluu karjuntaa ja yleisestikkin tämä aiheuttaa tuhoa ei ole ihme että maerit keksivät siitä jotain. Gorgosh Mustemieli sekä puoliso Siandrah Morgoth olivat riitaisa pari, kunnes eräällä retkellä Gorgoshin hevonen heitti tämän pää edellä päin puuta - hänen niskansa katkesi ja hän kuoli välittömästi. Siandrah tuhahti tähän vain "Olisi ollut varovaisempi" eikä välittänyt siitä enempää. Siandrah oli tutustunut Naugrim Verikasvoon, huomattavasti itseään nuorempaan lyceniin pari kuukautta ennen miehensä kuolemaa. Ja kolmisentoista kuukautta miehen kuolemasta Siandrah synnytti pojan, vaaleaihoisen Gorhasin. Ja mitä Naugrim teki? Antoi tapattaa Siandrahin tyttäret salassa häneltä ja häipyi aviottoman lapsensa luota tämän ollessa pari kuukautta. Siandrah kirosi tämän ja Naugrim oli todella vähällä kuolla hänen laivansa miltei upotessa kovassa myrskyssä. Gorhas on nyt viisi vuotta ja selvästi perinyt joitakin luonteenpiirteitä isoäidiltään, Siandrah Morgothilta. Ja tietysti, Solindrea ja Edril Morgoth ovat todellakin pikkuserkkuja. Noh, vahinko on jo tapahtunut.
Kutsumanimi Dinia, esiintyy nimellä Dinia/Arindia Hymyntuoja/Noleam
Ikä 23 vuotta
Laji lyceni
Sukupuoli nainen
Amatti varas/kiertelevä esiintyjä[illuusioloitsut]
Ulkonäöltään Dinia on normaalisti suhteellisen normaali, vaikka kalpea ihonväri saattaa aiheuttaa erityisesti kesällä pienehköä ihmetystä. Ihonväri on todella vaalea, ja väriltään tummanruskeat hiukset yltävät vähän yli olkapään. Nämä tummanruskeat hiukset kihartuvat hieman. Pituutta löytyy 164cm sekä painoa n. 58 kiloa. Lyceni on varsin hentoinen, välillä suorastaan liiankin laiha jso ei ruokaa löydy tarpeeksi. Kasvot ovat kapeat sekä ovaalimaiset, ja niistä löytyy melko isot, jäänsiniset silmät pienehkön nenän yllä. Voimaa Dinialta ei normaalissa hahmossaan paljonkaan löydy, mutta on silti selvinnyt ammatistaan keskittyessään taskuvarkauksiin. Tiivistettynä Dinia on sievä, mutta harvempi häntä aivan kauniiksikaan väittäiksi - tosin, ei kyllä rumaksikaan.
Muutoksen aikanan ainen saa hieman lisää pituutta, sekä hieman voimaa käsiinsä. Hiuksiin ilmestyy huomattavasti tummempi sävy. Sormiin kasvaa pitkät sekä terävät kynnet, väriltään teräksen harmaat. Silmät muuttuvat tummanpunaisiksi, joissa on hieman mustia pilkkuja. Mustaa sekä tummanruskeaa karvoitusta kasvaa runsaasti selkään sekä käsivarsiin, sekä huomattavasti vähemmän kasvoihin. Jalat ovat normaalit lycenille, eli jaloissa on pidentyneet jalkapyödät sekä pitkät ja vahvat suden kynnet, jotka tulevat esiin anturoista jotka ovat varpaiden tilalla.
Vaatetus on tummaa, sekä mukavaa liikkua. Dinia käyttää yleensä housuja, valkoista paitaa sekä päällä takkia mutta kun hän vetää päälleen mekon, on siinä halkio ratsastusta varten tai sitten hyviä tapoja uhmaten siinä on liehuva helma, joka yltää vain vähän yli polvien. Dinia tuhlaa varsin paljon rahaa vaatteiden kunnon materiaaliin, sen tarvitsee tuntua hyvältä sekä näyttää hyvältä vaikka mukava olo onkin tärkein. Myös hupullinen viitta on tärkeä lisä Dinian asusteisiin, sillä huppu ylhäällä hänen kasvonsa jäävät peittoon sekä se luo valon aroille siunatun varjon. Viitta on suljettu yleensä (nahka)nauhalla eikä soljella. Pussin pohjalla kylläkin pölyttyy ikivanha solki jossa on samanlainen upotus kuin lycenin ainokaisessa aseessa. Mustasta kivestä tehty korppi joka on samankaltaisessa asennossa kuin saaliinsa kimppuun hyökkäävä haukka. Tämän korpin kynnet vain on tehty verenpunaisesta, kiiltävästä kivestä - muunmuassa siksi hän pitää soljen poissa näkyvistä vaikka mutta se ettei hän myy kapistusta voi osoittaa jotain.
Dinia Yöntyttärellä on nyt aseistuksena pelkästään pitkä veitsi, jolla kuitenkin saa melkoista tuhoa tarpeeksi lähelle päästäessä. Miekkoja, keihäitä tai jousipyssyjä vastaan tuosta vaan ei satu olemaan mitään apua. Veitsen kahvassa on lähes huomaamaton Dinian suvun tunnus, ainoa merkki jota hän sallii muistaa perheestään. Paitsi, vyöpussista saatta joskus löytyä myrkyllisiäkin yrttejä riippuen missä Dinia liikkuu sekä vuodenajasta, tietysti. Mitään muuta asetta Dinia ei osaa käyttää, mutta tuolla veitsellä lyceni on joutunut puolustukseen tappamaan kaksi kertaa - ja se kummittelee mielessä koko ajan.
Aluksi pitää selvittää, että Dinia ei missään nimessä ole pyhittänyt elämäänsä Pimeydelle, ja toivoisi että olisi joku muu; mikä vain, kunhan ei lyceni. Dinia on usein kovin masentunut, pysyttelee syrjässä muista sekä välttelee kaikkia ystävyys- ja rakkaussuhteita. Suurimpiin pelkoihin kuuluu muunmuassa lyceniksi paljastuminen, syystä enemmän historiassa. Täysikuunaikaan Dinia siirtyy metsiin kokemaan muutoksen tuskan sekä elämään niin pari päivää. Jos lyceni ei pääse minnekkään muualle rauhalliseen paikkaan, voi hän vaihtoehtoisesti lukkiutua huoneeseensa (pysyvää kotia ei löydy, joten majatalon huoneeseen). Välillä sitä kuvittelee että tuo on unohtanut kokonaan miten nauretaan tai hymyillään, mutta sitten aina lopulta joku saa taas edes pienen ilonväreen noille surkeille kasvoille. Nauraminen on kuitenkin hupi, jota Dinia ei ole tehnyt vuosikausiin - muistot painavat sen verran hyvin mielessä. Hän on tehnyt itselleen oman häkin, josta ei pääse pois - tuo ei voi koskaan unohtaa olevansa lyceni, pahuuden olento, eikä voi näin elää normaalia, hyvyyden täyttämää elämää. Jos joskus tapaa jonkun kaltaisensa, johon tuntee voivansa luottaa, vuodattaa sitten sen kaiken mikä on jäänyt vuosien varrella vaivaamaan ja kummittelemaan mielen sopukoihin ennen kuin huomaakaan. Ei Dinia nyt aina yksin jaksa olla; itseasissa hän kaipaisi seuraa enemmänkin ja onkin myös siksi masentunut koska kokee että ei voi tehdä sitä. Täysikuun aikoihin Dinia on säikky ja näkee usein painajaisia.
Dinialle on siunautunut pienehkö kyky magiaan liittyen, nimittäin hän osaa varsin taitavasti joitain illuusioloitsuja vaikka muun suhteen ei ole yhtään mitään kyvyn tapaistakaan. Näiden eväiden avulla Dinia sitten joko esiintyy kadunkulmissa sekä majataloissa tai huonona aikana apuna rosvoamisessa. Varastaessaan Dinia keskittyy lähinnä taskuvarkauksiin sekä tyhjien talojen ryöväämiseen. Ihan ruumiinrakenteessa vuoksi Dinia harvemmin väijyy pimeillä kaduilla kolkatakseen viattomia viedäkseen hengen ja rahat, ja myös siksi että ei aivan varmasti saisi vielä huonompaa mainetta tai herättäisi liikaa huomiota. Lyceni on välillä erittäin masentunut ja ajautuukin erittäin itsetuhoisiin ajatuksiin, useinmiten näin käy hieman ennen täysikuuta. Erityisesti ennen ja jälkeen muutoksen olo on surkea niin henkisesti kuin fyysisesti, edestä päin tuntuu väsyneeltä sekä joskus pyörryttää ja oksettaa, jälkeenpäin olo on kuin kuivatulla ja rutistetulla rätillä. Vaikka Dinia inhoaa itseään, on elämässä aina jokin valopilkku tai syy jonka takia kannattaa pidellä siitä kiinni, yrittää jaksaa eteenpäin. Usein ainoa heikko lanka jonka takia Dinia jaksaa elää, on usko siihen että pimeys ei kestä ikuisesti.
Dinialla ei ollut mikään mahdottoman iloinen lapsuus. Isä oli salaseura Ilk-upon Venueurin jäsen, mutta äiti ei. Isä kyllä rakasti vaimoaan, mutta Zhyrakenin palvominen oli vielä tärkeämpää, ja kun Dinian äiti ei suostunut siirtymään salaseuraan tappoi isä vaimonsa Dinian ollessa 4 vuotta sekä hänen sisarensa 5 vuotta. Lapset pakenivat tätinsä, äitinsä sisaren huomaan jossa kasvoivat kunnes tyttöjen ollessa yhdeksän sekä kymmenen vihastunut kylän väki tappoi tädin miehen sekä ajoi loppuperheen erinleen toisistaan. Kylässä oli tapettu paljon nautaa sekä ihmisiäkin, ja kyläläiset alkoivat epäillä vaaleaihoista sekä valon arkaa perhettä siinä määrin että lapsien pelottelutarinat nousivat mieliin lyceni-nelikolle varsin tuhoisin seurauksin. Sisarukset joutuivat elämään pari vuotta kaduilla kerjäten, kunnes eräs metsähaltiaperhe otti heidät huostaansa. Hrivé, tämän vaimo Etelätuuli sekä heidän lapsensa, Villiruusu elivät vielä kunnes sitten lycenisisarusten tullessa täysi-ikäisesti he lähettivät nämä matkaan elämään omaa elämää kun he kerran pärjäsivät omillaankin - lycenit eivät ole erityiset suosittuja haltioidenkaan keskuudessa, ja vaikka perhe olikin ystävällinen niin he halusivat silti suojata perhettään. Dinian sekä hänen sisarensa hyvä ystävyyssuhde kariutui elämän johdattaessa muualle: sisar seurasi isänsä jalanjälkiä, kun Dinia itse ei sitä tehnyt vaan jättäytyi taskuvarkaaksi ja esiintyjäksi. Suvun suhteen ei Dinialla ole kauheankaan hyvin; kaikki hänen tietämänsä, elossa olevat sukulaiset ovat Zhyrakenin palvojia eivätkä pahemmin tykkää eri tien valinneesta sukulaisestaan.
sukupuu KESKEN
isä Helcaraxë Verikasvo
isän isä Káno Kirottu †
isän äiti Eithel Suruhuntu †
äiti Iâth Yöntytär †
äidin isä Lbach Karkoitettu †
äidin äiti Fëawen Riippakivi †
sisar Sereng Yöntytär
äidin sisar Iâmîr Yöntytär, hänen puolisonsa Khillad Verikäsi †
isän veljet Helcar Verikasvo sekä Draugluin Sieluton
edellisten puolisot Solindrea Morgoth sekä Brith Uusikuu
ylimmäisten lapset, Dinian serkut Melian Uusikuu, Arethana Morgoth † sekä Naugrim Verikasvo
äidinäidin veli Gorgosh Mustemieli † sekä puoliso Siandrah Morgoth.
Heidän tyttärensä Edril Morgoth sekä tämän puoliso Kataslysh Hopeanuoli.
Kumpaisenkin tyttäret Idril Morgoth † sekä Lelaina Morgoth †, Edrilin poika Gorhas Veretön (i. Naugrim Verikasvo)
isän isän veljet Kaîrno Uhrattu † sekä Kárnsha Kuolemansynti †
isän äidin sisar Neithel Verivala sekä veli Arrinho Darashon †
huomautettavaa suvusta (täähän on pitkä
ja sotkunen.)isän puoli on pitkä liuta vannoutuneita Zhyrakenin kannattajia, jossa toisin ajattelijat on surmattu nopeasti halventamasta suvun 'puhdasta' mainetta - puhdas ja puhdas, riippuu mistä suunasta katsoo. Helcaraxë rikkoi suvun tiukkaa linjaa ottamalla puolisokseen Iâthin, jolla oli uskontonsa suhteen täysin erinlaiset käsitykset. Kunhan Helcaraxë huomasi ettei saisikaan vaimoaan mitenkään suostuteltua, alkoi hän todella miettiä menisikö koko suku sekä uskonto vaimon sekä lapsien edelle. Parin vuoden pähkäilyn jälkeen Helcaraxën veljet saivat tämän kallistumaan ensimmäiseen vaihtoehtoon, ja loput voittekin kuulla Dinian menneisyydessä. Isästä ei ole kuitenkaan mainittu mitään, joten tässä kerron tiivistetysti. Kunhan Helcaraxë oli hoidellut vaimonsa pois päiviltä eikä tämän tarvinnut enää pelätä tyttäriensä takia nousi tämä nopeasti arvoasteikolla. Myös tytär Sereng nousi nopeaan isänsä ansiosta liitittyään viitisen vuotta sitten salaseuraan. Káno Kirottu sekä tämän vaimo Eithel Suruhuntu sen sijaan olivat sen sijaan vähemmän pimeyden jumalalle vannoutuneita, ja niimpä myös eivät päässeet kovinkaan korkealle arvoasteikolla. Kaksikolle sillä ei kyllä ollut väliä, kunhan saivat nyt olla yleensä rauhassa. Veljeskolmikko sen sijaan otti asian varsin vakavasti, todella vakavasti. Veljekset olivat juuri pahimmasta päästä mustaamassa lycenien mainetta 'hyvien' keskuudessa, ja voikaamme todeta että heidän kättensä kautta on tehty monia veritekoja. Heidän luonteensa ei ole kovinkaan mukava; kylmiä, verenhimoisia, julmia sekä säälimättömiä. Ne vähäiset ystävällisyyden, myötätunnon ja ystävyyden tunteet veljekset ovat kadottaneet jonnekkin vuosien aikana. Helcaraxë varmaankin menetti sen tappaessaan vaimonsa, mutta on saanut jotain inhmillisiä tunteitakin takaisin toisen loppujen lopuksi toisen hänen tyttäristään palattua. Toki tähän loppuun pitää vielä vähän mainita Helcarin sekä Drauglunin puolisoista sekä heidän lapsistaan. Solindrea Morgoth sopii hyvin Helcarille; vaikka tämä näyttää ystävälliseltä sekä harmittomalta ensinäkemältä mutta nainen on oikeasti todellinen psykopaatti. Brith on sensijaan salaseuraan pakotettu lyceni jonka suvusta löytyy kauempaa taiania. Nainen on sopeutunut uuteen elämäänsä varsin hyvin ensimmäisten katkerien vuosien jälkeen. Dinian serkut sen sijaan, Melian Uusikuu, Arethana Morgoth sekä Naugrim Verikasvo ovat myös omat persoonansa. Melianissa vaihtelee vuorotellen äitinsä lempeys sekä isänsä julmuus, ja katkeroituneessa mielessään hän harkitsee pakoa vanhempiensa luota sekä koko nykyisestä, pienestä maailmastaan. Arethana oli ikuinen vastarannan kiiski, joka lopulta ajautui "pienehköön riitaan" vanhempiensa kanssa joka koski salasaurassa oloa. Tyttö-parka uhrattiin pian riidan jälkeen ja perheen jäseniä on kielletty puhumasta hänestä, kun häntä ei olisi. Naugrim, kolmikon (tai nelikon) nuorimmainen halusi ainakin yrittää pitää henkensä, ja myös pahahkon vanhempiensa luonteen sekoituksen perineenä on nyt autuas pappi - joka vain nyt sattuu miettivän omaa parastaan. Muistetaan että Melian Uusikuu on Brith Uusikuun sekä Draugluin Sieluttoman lapsi, ja edesmennyt Arethana Morgoth sekä Naugrim Verikasvo Solindrea Morgothin sekä Helcar Verikasvon lapsia. Kaîrno Uhrattu uhrattiin Zhyrakenille tämän vapaasta tahdosta ja Kárnsha Kuolemansynti pyrki pakenemaan elämänsä lopuksi salaseurasta, mutta pakolaiva upposi vieden Kárnshan veden syvyyksiin. Neithel Verivala on leipuri sekä salaseurassa varsin pohjalla oleva lyceni sekä Arrinho Darashon koki saman kohtalon kuin Kaîrno.
Äidin suvusta on sen sijaan varsin surullista kuulla, riippumatta siitä kummalla "puolella" on. Iâth sekä hänen siskonsa Iâmîr polveutuvat äitinsä puolelta Iâlithistä, hyvien puolella olemisen valinneen kapinallisen. Dinian äiti on saanut nimensä Iâlithin siskojen mukaan jotka lopulta valitsivan polukseen sen minkä isosisko oli valinnut. Iâlithin pikkuserkun lapsi avioitui Eithel Suruhunnun isoisoäidin kanssa, ja näin niin Iâth Yöntytär kuin Helcaraxë Verikasvo ovat hataraa sekä etäistä sukua toisilleen. Äidin puolella tämä sama aate on kuitenkin jatkunut pitkälle, ja he ovat pyrkineet elämään kuin tavalliset maerit - mutta aina se vain ei onnistu. Ei todellakaan tunnu onnistuvan, jos katsoo Dinian äidin puoleista sukua - kuinka moni oikein on elossa? Iâth kuitenkin kasvoi sisarensa seurassa erässä kauniissa maisemissa olevassa kylässä aikuisiälle asti, kunnes kyläntyttönen lähti tulevan miehensä sekä tappajansa mukaan maailmalle. He asettuivat aikoinaan aloilleen, saivat lapsia... ...ja loput voittekin kuulla muualta. Iâmîr sen sijaan jäi kotiinsa vielä vähän pidemmäksi aikaa, mutta jo varsin epätoivoisena löysi sitten johonkin johon luottaa - Khilladin. Iâmîr ja Khillad olivat olleet aviossa kolmisen vuotta kun he kuulivat Iâthista. Kaksikko nappasi tytöt mukaansa ja kasvatti viitisen vuotta, kun Khillad sitten tapettiin. Kylässä oli tapettu paljon nautaa sekä ihmisiäkin, ja kyläläiset alkoivat epäillä vaaleaihoista sekä valon arkaa perhettä siinä määrin että lapsien pelottelutarinat nousivat mieliin. Täti pakeni paikalta ja katosi tummiin metsiin erakoksi, hän ei halunnut enää nähdä samankaltaista tapahtumaa kuin mitä oli 'karkoituksen' aikana nähnyt. Hän on siellä vieläkin, lähistön kylille on vielä muodostunut tarina metsään muuttaneesta aaveesta joka kulkee öisin joko repimässä sydänmiä rinnasta, imemässä kaikki veret, houkuttelemassa nuoria manalan maille, kiroamassa ihmisiä tai mahdollisesti etsien hänet hyljännyttä puolisoa riippuen kertojasta sekä kertojan olinpaikasta. Tosin, ihmekkös siinä? Täti kun on alkanut liikkumaan vain öisin, jolloin hän on varsin aavemainen kalmankelpeine ihoineen ja kun vielä kun muutos-vaiheessa metsistä kuuluu karjuntaa ja yleisestikkin tämä aiheuttaa tuhoa ei ole ihme että maerit keksivät siitä jotain. Gorgosh Mustemieli sekä puoliso Siandrah Morgoth olivat riitaisa pari, kunnes eräällä retkellä Gorgoshin hevonen heitti tämän pää edellä päin puuta - hänen niskansa katkesi ja hän kuoli välittömästi. Siandrah tuhahti tähän vain "Olisi ollut varovaisempi" eikä välittänyt siitä enempää. Siandrah oli tutustunut Naugrim Verikasvoon, huomattavasti itseään nuorempaan lyceniin pari kuukautta ennen miehensä kuolemaa. Ja kolmisentoista kuukautta miehen kuolemasta Siandrah synnytti pojan, vaaleaihoisen Gorhasin. Ja mitä Naugrim teki? Antoi tapattaa Siandrahin tyttäret salassa häneltä ja häipyi aviottoman lapsensa luota tämän ollessa pari kuukautta. Siandrah kirosi tämän ja Naugrim oli todella vähällä kuolla hänen laivansa miltei upotessa kovassa myrskyssä. Gorhas on nyt viisi vuotta ja selvästi perinyt joitakin luonteenpiirteitä isoäidiltään, Siandrah Morgothilta. Ja tietysti, Solindrea ja Edril Morgoth ovat todellakin pikkuserkkuja. Noh, vahinko on jo tapahtunut.