Post by Ryuuko on Feb 4, 2007 14:09:44 GMT -5
Nimi on Erik D’Aigle.
Iältään 27 vuotta.
Rodultaan maeri.
Sukupuoleltaan mies.
Ammattina on maalaus ja taide noin yleensä.
Aseena käyttää pistomiekkoja.
Eläviä sukulaisia ovat 65-vuotias äiti Délina D’Aigle ja 24-vuotias pikkusisko Nathalie O’Clair.
Kuolleita, lähimmäisiä sukulaisia ovat aviopuoliso Celene D’Aigle ja isä Ansélme D’Aigle.
Asema oli aatelinen, nykyisin orja.
Luonne
Erik D’Aigle on melko hiljainen ja vetäytyvä maeri, mutta ennen kaikkea täydellisen herrasmiesmäinen. Hän nimittäin arvostaa kaikkia hyviin tapoihin kuuluvia eleitä, kuten oven avaaminen naisille, syödessään käyttäminen haarukkaa ja veistä, hatun nosto ja kumarrus tervehtiessä, kätellessään seisomaan nouseminen, toisen ihmisen arvostaminen sinä mikä hän on ja kohtelias puhutteleminen. Yleensä paremmissa piireissä Erikiä arvostetaan herrasmiehenä kovasti, mutta niin kutsutussa alamaailmassa häntä pidetään epämääräisenä diivailijana. Todellisuudessa Erik kuitenkin tahtoo olla kaikille hyvää ja osoittaa myös kohteliaita eleitä alempiarvoisillekin, jota hyvin harvoin aateliset heille suovat.
Erik on rauhallinen ja hyväntahtoinen. Tuosta syystä hän usein lahjoittaa joihinkin keräyksiin suurempia tai vähemmän suuria summia rahaa, jotka menevät vähempiarvoisten ja kerjäläisten auttamisen hyväksi. Hän tuntee huonoa omaatuntoa siitä, kuinka aateliset alistavat muita säädyltään alempiarvoisia tahtoonsa ja valtansa alle sekä pitävät heitä huonompina mitä itse ovat. Mies näkee, että aateliset noin yleensä ovat hyvin, ehkä liiankin kunnianhimoisia ja ylimielisiä.
Yleensä Erik haluaa viettää aikaansa yksin maalaamalla, purkaen tunteitaan, ajatuksiaan ja inspiraatioitaan maalausalustalle. Joskus hän tosin kaipaa silti seuraa, joka on täysin normaalia tavallisella maerilla; kukaan ei kestä yksinäisyyttä loputtomiin. Kun mies on surullinen, hän purkaa tunteensa maalausalustalle tai puhuen asiasta jollekulle, joka päätyy häntä kuuntelemaan.
Vaikka Erik on kokenut suuren menetyksen elämässään, hän osaa silti vielä iloita elämän pienistä iloista. Vaikka hän olisi tarpeen vaatiessa antanut henkensäkin Celenen puolesta, ja olisi antanut mitä tahansa, jos olisi saanut pitää hänet, hän ei silti naisen poismenon jälkeen aio potkaista tyhjää, vaikka se tuntuisi viisaimmalta vaihtoehdolta. Erik nimittäin tietää, että Celene olisi halunnut hänen elävän elämäänsä vielä pitkään ja onnellisena tämän kuoleman jälkeen, ja Erik pyrkiikin siihen, vaikkei ihan joka hetki siinä onnistukaan. Vaikkei Erik mainittavan puhelias olekaan, hän silti kykenee mainiosti vapautuneisiin keskusteluihin, melkein täysin riippumatta siitä, kenen kanssa keskustelee.
Erik ei suutu juuri koskaan, mutta suuttuessaan hän muuttuu kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Koskaan suuttuessaan Erik ei huuda, raivoa eikä riehu, vaan sanoo sanoja ja asioita normaalia hyytävämmällä äänensävyllä, mitkä viiltävät pahemmin, kuin huutaminen tai veitsi ikinä. Suuttuessaan hän on useinkin sanonut asioita, joita sitten myöhemmin on katunut ja toivonut, ettei niitä olisi koskaan sanonut.
Ulkonäkö
Erikin kasvot ovat kapeahkot, ja hänen silmänsä ovat siniharmaat. Miehellä on vahva kaula ja niska. Partaa Erikillä ei ollut, sillä hän ajoi sen joka aamu pois miltei poikkeuksetta. Hiukset olivat yleensä aseteltu kohti niskaa siististi ja ilman, että yksikään hiushaiven erosi muiden joukosta. Kaappauksen jälkeen hänen kasvonsa kuitenkin ovat olleet pitkään riutuneet ja leuassa parransänki, sekä hiukset likaiset ja sekaisin.
Erik on suunnilleen niin pitkä, mitä maerimiehet yleensä ovat, eli 179 cm. Erik on melko hoikkarakenteinen, täysin toisenlainen kuin hänen isän suvun miehet yleensä; pitkiä, voimakasrakenteisia ja hyväkuntoisia. Erik on tullut paremminkin äitinsä suvun hoikkiin ja pitkiin ihmisiin. Erik ei juurikaan pärjäisi nyrkkitappelussa itseään isommalle, saatikka sitten ylivoimalle. Tästä hänen äitinsä ja lähimmät ystävänsä ovat usein huomauttaneet ja kehottaneet Erikiä harjoittelemaan taistelulajeja, jos joskus tulee tilanne, jossa hänellä ei ole mitään teräasetta käytössä.
Ihonväriltään hän Erik vaaleaihoinen.
Erik pukeutui yleensä siisteihin ja yleviin vaatteisiin, aivan kuten aateliset yleensä. Asukokonaisuus antoi hänestä arvokkaan kuvan, ja suora ryhti vielä korosti sitä. Myöhemmin kuitenkin, kun hänet kaapattiin ja pakotettiin orjaksi, mies joutui pukeutumaan kuluneisiin, liian suuriin ja säänpieksemiin, repaleisiin vaatteisiin.
Erikin ääni on syvä baritoni, miltei basso.
Ammatti ja taidot
Erik on erikoistunut taiteeseen, ja hallitsee taiteesta parhaiten maalaamisen. Häntä arvostetaan ylemmissä piireissä maalaajana ja jokaisen vähänkin maalauksista kiinnostuneen henkilön seinältä saattaa löytää teoksia, jotka ovat Erik D’Aigle –nimimerkin alla. Mitä yleisimmin Erikin teokset ovat mestariteoksia, koska niiden idea on aina jotain aivan uutta – sellaista, mitä ei ole loppuun käytetty tai ehkä käytetty ollenkaan. Mies harrastaa myös toisinaan kuvanveistoa sekä urkusoittoa. Sävellyksessä hän on melko taitava ja on hän jo ehtinyt muutamia lauluja säveltää, joista on tullut varsin suosittuja erilaisissa juhlatilaisuuksissa.
Taisteluun Erik ei ole kovinkaan paljon tutustunut, mutta tarvittaessa hän osaa puolustautua tiettyyn rajaan saakka. Hän omistaa kolme pistomiekkaa, jota yleensä säilyttää kotonaan niille tarkoitetussa telineessä. Mies osaa käyttää pistomiekkoja keskivertoisesti, mutta ei häntä mestariksi lasketa. Hänen miekkailutaidossaan on nimittäin vielä pari ammottavaa aukkoa ja miekkailuun erikoistunut saattaisi helpostikin Erikin miekkailussa voittaa.
Menneisyys
Erik syntyi rikkaaseen aatelisperheeseen eräänä kylmänä talviyönä. Erikin syntyminen oli suuri ilo, sillä nyt ikivanhalla D’Aiglen suvulla olisi jatkaja. Erik varttui hyvissä oloissa, ja kuuden vuoden ikäisenä hän meni yksityiskouluun, jossa opiskeltiin erilaisia asioita aina lukemisesta taiteeseen saakka.
Erik oli jo nuorena lahjakas taiteen suhteen. Ensimmäisen teoksensa hän teki vasta kymmenen ikäisenä. Maalaus oli hyvin nerokas ja taiteellinen sekä useat taiteesta kiinnostuneet tarjosivatkin siitä valtavia summia. Tunnesyistä Erik ei kuitenkaan halunnut maalausta myydä, koska hän piti ja pitää yhä maalausta tärkeänä itselleen. Se on hänen maalausuransa perusta.
Erikin ollessa 15-vuotias, hänen isänsä kuoli ympäriinsä riehuvaan ruttoon, joka oli hyvin yllättävää, sillä aatelisten piireissä ei yleensä tavattu ruttoa. Kellään ei ollut mitään aavistusta, mistä Ansélme olisi taudin saattanut saada, mutta raju se kuitenkin oli. Ei kestänyt montakaan päivää, kun Ansélme jo siirtyi ajasta ikuisuuteen. Délina, Erik ja Nathalie perivät kaikki Ansélmen taakseen jättämät maalliset materiaalit.
Ansélme haudattiin juhlallisissa oloissa. Vaikka rutto oli tehnyt ruumiista rumaa jälkeä, kaikkein läheisimmät Ansélmen ystävät ja sukulaiset saivat suoda vielä viimeisen vilkaisun hyvään ystäväänsä ja rakkaaseen sukulaiseensa.
Erik päästyään yksityiskoulusta 18-vuotiaana, hän jatkoi opiskelua kirjallisuuden, taiteen ja musiikin parissa. Tuon jälkeen hän onkin useita maalauksia maalannut, patsaita veistänyt, lauluja säveltänyt ja kirjoja kirjoittanut. Monet arvostivat Erikiä nerona ja miehen teokset myös tekivät hyvin kauppansa, jonka ansiosta hänen rahavaransa karttuivat valtavan suuriksi. Siihen lisättynä vielä perintö, jonka hän isältään sai, Erik lasketaan yhdeksi maailman rikkaimmista miehistä.
Eräänä kauniina kesäisenä iltana Erik oli kesätanssiaisissa. Hän oli tuohon aikaan vielä nuori, noin 22-vuotias. Tuona iltana hän kuitenkin tapasi elämänsä rakkauden: Celene Vallén. Tuota voitaisiin ehkä kutsua rakkaudeksi ensisilmäyksellä. Celene oli kaunis, vaaleahiuksinen maerinainen, jonka silmät olivat häikäisevän siniset, nenä kauniisti kaartuva ja huulet juuri sopivan paksuiset. Naisen muodot olivat kuin enkelillä ja enkelimäisenä ilmestyksenä monet häntä pitivätkin.
Hetken toisiaan silmästä silmään tuijottaen Erik haki Celeneä tanssimaan. Tanssi oli sulavaa ja laulun päätyttyä, kuin vaistomaisesti, nuorukainen painoi huulensa naisen huulille ja tämä vastasi suudelmaan. Tuosta hetkestä heidän yhteinen taipaleensa alkoi.
Erik ja Celene menivät naimisiin puoli vuotta yhdessä asuttuaan, kun Erik kosi Celeneä. Häiden jälkeen elämä heidän välillään oli yhtä onnea. Celene oli iloinen ja positiivinen nainen. Hän omasi erityisen hyvän ja kauniin lauluäänen, sopraanon. Erikillä ja Celenellä olikin usein tapana soittaa ja laulaa yhdessä.
Nuoripari uskoi, että mikään ei voisi tulla heidän päättymättömän rakkautensa välille.
Toisin kuitenkin kävi. Erikin ollessa 24 vuotta vanha, Celene sairastui vakavaan keuhkokuumeeseen. Tauti oli ankara ja Celene oli hyvin heikkona sen voimasta. Useat oppineimmat lääkärit kävivät hoitamassa sairastunutta naista, mutta jokaisen sanat olivat samat: mitään ei ollut tehtävissä. Erik jopa kutsui maagin paikalle, mutta maagikko ei kyennyt taikavoimillaan poistamaan naisen vakavaa kuumetta. Kaikki toivo oli menetetty. Noin viikon ponnistelun jälkeen Celene menehtyi pitäen miestään kädestä.
Celenen menetys oli Erikille valtavan kova isku. Hän ei ollut koskaan rakastanut mitään muuta yhtä paljon kuin vaimoaan, ei edes omaa elämäänsä. Celene oli ollut miehelle kaikki kaikessa, ja kun hän oli mennyt pois, Erik uskoi, että hänen elämällään ei ollut enää mitään tarkoitusta. Muutaman kerran hän myös harkitsi vakavasti itsemurhan tekemistä, mutta jokainen kerta jäi kuitenkin vain harkinnaksi.
Vaikka Celenen kuolemisesta on jo yli kolme vuotta, Erik ei kuitenkaan ole päässyt vieläkään surustaan yli. Hän kaipaa Celeneä tavattoman paljon ja antaisi mitä tahansa, jotta saisi rakkaan vaimonsa takaisin. Useinkin hänen maalauksissaan on aiheena suunnaton menetyksen tuska tai surullinen ero.
Arvokkaimpana teoksistaan Erik pitää Celenen muotokuvaa. Hän maalasi maalauksen muutamia kuukausia häiden jälkeen. Teos roikkuu miehen makuuhuoneessa sängyn vastakkaisella seinällä, jotta Erik näkisi edesmenneen vaimonsa joka ilta ja joka aamu. Erik ei kykene eikä edes halua unohtaa Celeneä. Hän muistaa Celenen jokaisena hetkenä ja ajattelee mennyttä vaimoaan jokaisessa teossa, jonka tekee.
Eräänä synkkänä iltana, kolme vuotta Celenen kuoleman jälkeen ja Erikin ollessa säveltämässä uutta kappaletta joka käsitteli hänen elämäntilannettaan sillä hetkellä, ovelta kuului voimakas koputus. Koska Erik ei tahtonut tavata ketään, hän ei avannut ja käski hovimestarin antamaan oven olla. Koputtaja ei kuitenkaan luovuttanut. Ovi murrettiin, kartanoon tunkeuduttiin ja koko palvelusväki sekä Erik ja tämän äiti vangittiin ja raahattiin ulos kartanosta. Erikillä ei ollut pienintäkään aavistusta, kuka tämän takana oli, koska hänen silmänsä sidottiin ja suunsa tukittiin. Mies istutettiin vankkureihin väkivaltaisesti ja lukittiin siihen kettingistä, ja kuljetettiin kauas pois tämän kotikaupungista. Useita viikkoja myöhemmin mies alistettiin orjaksi muun palvelusväen joukossa. Parhaillaan hän on orjakaupoilla jossain päin Waslinia, kun taas palvelusväki ja hänen äitinsä vietiin Lirembieen.
Iältään 27 vuotta.
Rodultaan maeri.
Sukupuoleltaan mies.
Ammattina on maalaus ja taide noin yleensä.
Aseena käyttää pistomiekkoja.
Eläviä sukulaisia ovat 65-vuotias äiti Délina D’Aigle ja 24-vuotias pikkusisko Nathalie O’Clair.
Kuolleita, lähimmäisiä sukulaisia ovat aviopuoliso Celene D’Aigle ja isä Ansélme D’Aigle.
Asema oli aatelinen, nykyisin orja.
Luonne
Erik D’Aigle on melko hiljainen ja vetäytyvä maeri, mutta ennen kaikkea täydellisen herrasmiesmäinen. Hän nimittäin arvostaa kaikkia hyviin tapoihin kuuluvia eleitä, kuten oven avaaminen naisille, syödessään käyttäminen haarukkaa ja veistä, hatun nosto ja kumarrus tervehtiessä, kätellessään seisomaan nouseminen, toisen ihmisen arvostaminen sinä mikä hän on ja kohtelias puhutteleminen. Yleensä paremmissa piireissä Erikiä arvostetaan herrasmiehenä kovasti, mutta niin kutsutussa alamaailmassa häntä pidetään epämääräisenä diivailijana. Todellisuudessa Erik kuitenkin tahtoo olla kaikille hyvää ja osoittaa myös kohteliaita eleitä alempiarvoisillekin, jota hyvin harvoin aateliset heille suovat.
Erik on rauhallinen ja hyväntahtoinen. Tuosta syystä hän usein lahjoittaa joihinkin keräyksiin suurempia tai vähemmän suuria summia rahaa, jotka menevät vähempiarvoisten ja kerjäläisten auttamisen hyväksi. Hän tuntee huonoa omaatuntoa siitä, kuinka aateliset alistavat muita säädyltään alempiarvoisia tahtoonsa ja valtansa alle sekä pitävät heitä huonompina mitä itse ovat. Mies näkee, että aateliset noin yleensä ovat hyvin, ehkä liiankin kunnianhimoisia ja ylimielisiä.
Yleensä Erik haluaa viettää aikaansa yksin maalaamalla, purkaen tunteitaan, ajatuksiaan ja inspiraatioitaan maalausalustalle. Joskus hän tosin kaipaa silti seuraa, joka on täysin normaalia tavallisella maerilla; kukaan ei kestä yksinäisyyttä loputtomiin. Kun mies on surullinen, hän purkaa tunteensa maalausalustalle tai puhuen asiasta jollekulle, joka päätyy häntä kuuntelemaan.
Vaikka Erik on kokenut suuren menetyksen elämässään, hän osaa silti vielä iloita elämän pienistä iloista. Vaikka hän olisi tarpeen vaatiessa antanut henkensäkin Celenen puolesta, ja olisi antanut mitä tahansa, jos olisi saanut pitää hänet, hän ei silti naisen poismenon jälkeen aio potkaista tyhjää, vaikka se tuntuisi viisaimmalta vaihtoehdolta. Erik nimittäin tietää, että Celene olisi halunnut hänen elävän elämäänsä vielä pitkään ja onnellisena tämän kuoleman jälkeen, ja Erik pyrkiikin siihen, vaikkei ihan joka hetki siinä onnistukaan. Vaikkei Erik mainittavan puhelias olekaan, hän silti kykenee mainiosti vapautuneisiin keskusteluihin, melkein täysin riippumatta siitä, kenen kanssa keskustelee.
Erik ei suutu juuri koskaan, mutta suuttuessaan hän muuttuu kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Koskaan suuttuessaan Erik ei huuda, raivoa eikä riehu, vaan sanoo sanoja ja asioita normaalia hyytävämmällä äänensävyllä, mitkä viiltävät pahemmin, kuin huutaminen tai veitsi ikinä. Suuttuessaan hän on useinkin sanonut asioita, joita sitten myöhemmin on katunut ja toivonut, ettei niitä olisi koskaan sanonut.
Ulkonäkö
Erikin kasvot ovat kapeahkot, ja hänen silmänsä ovat siniharmaat. Miehellä on vahva kaula ja niska. Partaa Erikillä ei ollut, sillä hän ajoi sen joka aamu pois miltei poikkeuksetta. Hiukset olivat yleensä aseteltu kohti niskaa siististi ja ilman, että yksikään hiushaiven erosi muiden joukosta. Kaappauksen jälkeen hänen kasvonsa kuitenkin ovat olleet pitkään riutuneet ja leuassa parransänki, sekä hiukset likaiset ja sekaisin.
Erik on suunnilleen niin pitkä, mitä maerimiehet yleensä ovat, eli 179 cm. Erik on melko hoikkarakenteinen, täysin toisenlainen kuin hänen isän suvun miehet yleensä; pitkiä, voimakasrakenteisia ja hyväkuntoisia. Erik on tullut paremminkin äitinsä suvun hoikkiin ja pitkiin ihmisiin. Erik ei juurikaan pärjäisi nyrkkitappelussa itseään isommalle, saatikka sitten ylivoimalle. Tästä hänen äitinsä ja lähimmät ystävänsä ovat usein huomauttaneet ja kehottaneet Erikiä harjoittelemaan taistelulajeja, jos joskus tulee tilanne, jossa hänellä ei ole mitään teräasetta käytössä.
Ihonväriltään hän Erik vaaleaihoinen.
Erik pukeutui yleensä siisteihin ja yleviin vaatteisiin, aivan kuten aateliset yleensä. Asukokonaisuus antoi hänestä arvokkaan kuvan, ja suora ryhti vielä korosti sitä. Myöhemmin kuitenkin, kun hänet kaapattiin ja pakotettiin orjaksi, mies joutui pukeutumaan kuluneisiin, liian suuriin ja säänpieksemiin, repaleisiin vaatteisiin.
Erikin ääni on syvä baritoni, miltei basso.
Ammatti ja taidot
Erik on erikoistunut taiteeseen, ja hallitsee taiteesta parhaiten maalaamisen. Häntä arvostetaan ylemmissä piireissä maalaajana ja jokaisen vähänkin maalauksista kiinnostuneen henkilön seinältä saattaa löytää teoksia, jotka ovat Erik D’Aigle –nimimerkin alla. Mitä yleisimmin Erikin teokset ovat mestariteoksia, koska niiden idea on aina jotain aivan uutta – sellaista, mitä ei ole loppuun käytetty tai ehkä käytetty ollenkaan. Mies harrastaa myös toisinaan kuvanveistoa sekä urkusoittoa. Sävellyksessä hän on melko taitava ja on hän jo ehtinyt muutamia lauluja säveltää, joista on tullut varsin suosittuja erilaisissa juhlatilaisuuksissa.
Taisteluun Erik ei ole kovinkaan paljon tutustunut, mutta tarvittaessa hän osaa puolustautua tiettyyn rajaan saakka. Hän omistaa kolme pistomiekkaa, jota yleensä säilyttää kotonaan niille tarkoitetussa telineessä. Mies osaa käyttää pistomiekkoja keskivertoisesti, mutta ei häntä mestariksi lasketa. Hänen miekkailutaidossaan on nimittäin vielä pari ammottavaa aukkoa ja miekkailuun erikoistunut saattaisi helpostikin Erikin miekkailussa voittaa.
Menneisyys
Erik syntyi rikkaaseen aatelisperheeseen eräänä kylmänä talviyönä. Erikin syntyminen oli suuri ilo, sillä nyt ikivanhalla D’Aiglen suvulla olisi jatkaja. Erik varttui hyvissä oloissa, ja kuuden vuoden ikäisenä hän meni yksityiskouluun, jossa opiskeltiin erilaisia asioita aina lukemisesta taiteeseen saakka.
Erik oli jo nuorena lahjakas taiteen suhteen. Ensimmäisen teoksensa hän teki vasta kymmenen ikäisenä. Maalaus oli hyvin nerokas ja taiteellinen sekä useat taiteesta kiinnostuneet tarjosivatkin siitä valtavia summia. Tunnesyistä Erik ei kuitenkaan halunnut maalausta myydä, koska hän piti ja pitää yhä maalausta tärkeänä itselleen. Se on hänen maalausuransa perusta.
Erikin ollessa 15-vuotias, hänen isänsä kuoli ympäriinsä riehuvaan ruttoon, joka oli hyvin yllättävää, sillä aatelisten piireissä ei yleensä tavattu ruttoa. Kellään ei ollut mitään aavistusta, mistä Ansélme olisi taudin saattanut saada, mutta raju se kuitenkin oli. Ei kestänyt montakaan päivää, kun Ansélme jo siirtyi ajasta ikuisuuteen. Délina, Erik ja Nathalie perivät kaikki Ansélmen taakseen jättämät maalliset materiaalit.
Ansélme haudattiin juhlallisissa oloissa. Vaikka rutto oli tehnyt ruumiista rumaa jälkeä, kaikkein läheisimmät Ansélmen ystävät ja sukulaiset saivat suoda vielä viimeisen vilkaisun hyvään ystäväänsä ja rakkaaseen sukulaiseensa.
Erik päästyään yksityiskoulusta 18-vuotiaana, hän jatkoi opiskelua kirjallisuuden, taiteen ja musiikin parissa. Tuon jälkeen hän onkin useita maalauksia maalannut, patsaita veistänyt, lauluja säveltänyt ja kirjoja kirjoittanut. Monet arvostivat Erikiä nerona ja miehen teokset myös tekivät hyvin kauppansa, jonka ansiosta hänen rahavaransa karttuivat valtavan suuriksi. Siihen lisättynä vielä perintö, jonka hän isältään sai, Erik lasketaan yhdeksi maailman rikkaimmista miehistä.
Eräänä kauniina kesäisenä iltana Erik oli kesätanssiaisissa. Hän oli tuohon aikaan vielä nuori, noin 22-vuotias. Tuona iltana hän kuitenkin tapasi elämänsä rakkauden: Celene Vallén. Tuota voitaisiin ehkä kutsua rakkaudeksi ensisilmäyksellä. Celene oli kaunis, vaaleahiuksinen maerinainen, jonka silmät olivat häikäisevän siniset, nenä kauniisti kaartuva ja huulet juuri sopivan paksuiset. Naisen muodot olivat kuin enkelillä ja enkelimäisenä ilmestyksenä monet häntä pitivätkin.
Hetken toisiaan silmästä silmään tuijottaen Erik haki Celeneä tanssimaan. Tanssi oli sulavaa ja laulun päätyttyä, kuin vaistomaisesti, nuorukainen painoi huulensa naisen huulille ja tämä vastasi suudelmaan. Tuosta hetkestä heidän yhteinen taipaleensa alkoi.
Erik ja Celene menivät naimisiin puoli vuotta yhdessä asuttuaan, kun Erik kosi Celeneä. Häiden jälkeen elämä heidän välillään oli yhtä onnea. Celene oli iloinen ja positiivinen nainen. Hän omasi erityisen hyvän ja kauniin lauluäänen, sopraanon. Erikillä ja Celenellä olikin usein tapana soittaa ja laulaa yhdessä.
Nuoripari uskoi, että mikään ei voisi tulla heidän päättymättömän rakkautensa välille.
Toisin kuitenkin kävi. Erikin ollessa 24 vuotta vanha, Celene sairastui vakavaan keuhkokuumeeseen. Tauti oli ankara ja Celene oli hyvin heikkona sen voimasta. Useat oppineimmat lääkärit kävivät hoitamassa sairastunutta naista, mutta jokaisen sanat olivat samat: mitään ei ollut tehtävissä. Erik jopa kutsui maagin paikalle, mutta maagikko ei kyennyt taikavoimillaan poistamaan naisen vakavaa kuumetta. Kaikki toivo oli menetetty. Noin viikon ponnistelun jälkeen Celene menehtyi pitäen miestään kädestä.
Celenen menetys oli Erikille valtavan kova isku. Hän ei ollut koskaan rakastanut mitään muuta yhtä paljon kuin vaimoaan, ei edes omaa elämäänsä. Celene oli ollut miehelle kaikki kaikessa, ja kun hän oli mennyt pois, Erik uskoi, että hänen elämällään ei ollut enää mitään tarkoitusta. Muutaman kerran hän myös harkitsi vakavasti itsemurhan tekemistä, mutta jokainen kerta jäi kuitenkin vain harkinnaksi.
Vaikka Celenen kuolemisesta on jo yli kolme vuotta, Erik ei kuitenkaan ole päässyt vieläkään surustaan yli. Hän kaipaa Celeneä tavattoman paljon ja antaisi mitä tahansa, jotta saisi rakkaan vaimonsa takaisin. Useinkin hänen maalauksissaan on aiheena suunnaton menetyksen tuska tai surullinen ero.
Arvokkaimpana teoksistaan Erik pitää Celenen muotokuvaa. Hän maalasi maalauksen muutamia kuukausia häiden jälkeen. Teos roikkuu miehen makuuhuoneessa sängyn vastakkaisella seinällä, jotta Erik näkisi edesmenneen vaimonsa joka ilta ja joka aamu. Erik ei kykene eikä edes halua unohtaa Celeneä. Hän muistaa Celenen jokaisena hetkenä ja ajattelee mennyttä vaimoaan jokaisessa teossa, jonka tekee.
Eräänä synkkänä iltana, kolme vuotta Celenen kuoleman jälkeen ja Erikin ollessa säveltämässä uutta kappaletta joka käsitteli hänen elämäntilannettaan sillä hetkellä, ovelta kuului voimakas koputus. Koska Erik ei tahtonut tavata ketään, hän ei avannut ja käski hovimestarin antamaan oven olla. Koputtaja ei kuitenkaan luovuttanut. Ovi murrettiin, kartanoon tunkeuduttiin ja koko palvelusväki sekä Erik ja tämän äiti vangittiin ja raahattiin ulos kartanosta. Erikillä ei ollut pienintäkään aavistusta, kuka tämän takana oli, koska hänen silmänsä sidottiin ja suunsa tukittiin. Mies istutettiin vankkureihin väkivaltaisesti ja lukittiin siihen kettingistä, ja kuljetettiin kauas pois tämän kotikaupungista. Useita viikkoja myöhemmin mies alistettiin orjaksi muun palvelusväen joukossa. Parhaillaan hän on orjakaupoilla jossain päin Waslinia, kun taas palvelusväki ja hänen äitinsä vietiin Lirembieen.