Maata, jo oli aikakin.

[nipsu]

Pitkän laiva reissun jälkeen on vapauttava astua maihin. Magren ainakin. Hän harppoi pitkiä askeleita hiukan takakenossa.
Laiva olisi satamassa miehistöineen ainakin viikon, ja sitten lähdettäisiin taas. Aika riitti hyvin. Rommi varastot kerettäisiin täydentämään samoin kuin ruuti varastot.
Magre käveli lähimpään kauppaan jossa myytiin vaatteita.
Onneksi taskussa oli muuta vaivainen väärennetty kolikon pahanen joilla sai mukavan ja rennon mekon. Katsos kun maissa ei katsottu hyvällä jos nainen pukeutui miehen lailla.
Tosin mekon päälleen puettuaan Magre oli varma että vaihtaisi housut heti takaisin.

Vaate ruljanssin jälkeen Magre meni satamalle päin.
Hän istahti laiturille joka oli huhujen mukaan kirottu.
No jaa sittenpähän oli. Magre istui risti-istunnossa ja nakkeli kirkkaaseen veteen pikkuisia kiven paloja.
Pohjassa olevat meripihkat kimmelsivat kauniisti. Tosin niitä hän ei nyt hakemaan öähtisi.

[Amelia]

Radyer Mordenem, yksi Syrakusan arvostetuista papeista, asteli lähes äänettömin askelin pölyisellä kadulla. Miehen tummanharmaat silmät katselivat ympärilään tasaisen kylmänä, lämpenemättä yhdellekää asialle. Hänestä suorastaan hohkasi jäinen ivallisuus. Tämän komeat kasvot olivat lähes tylsistyneen näköiset, ja mies tunki kädet mustan, paksun kaapunsa taskuihin. Ohikulkijat nyökyttelivät päitään aina silloin tällöin hänelle tervehdykseksi. Mies ei vastannut niihin. Animeugehaltia huokaisi tuskastuneena. Aamu oli alkanut kuumana, mutta nyt sää oli kummasti synkkenemässä. Ja sehän sopi Radyerille. Hän oli yön lapsi, oli ollut aina siitä saakka kunnes hänen pikkusiskonsa oltiin kidnapattu. Mikä hänen nimensä olikaan..? Radyer hätkähti lähes pelästyneenä. Vaikka hän kuinka yritti, ei hän saanut pikkusiskonsa nimeä päähänsä. Pappi nielaisi vaivalloisesti, ja vaistosi äkkiä, kuinka ihmiset katsoivat häntä. Eikä ihme, tämän kasvoilla oli hämmentynyt, jopa pelästynyt ilme. Mies muutti sen nopeasti takaisin kylmän kopeaksi.
Katu päättyi yhtäkkiä. Eikä ihme, tämähän oli Merisatama. Kun Radyerin tarkat, suippokärkiset korvat sitten saavuttivat lapsen vuolaan itkun, ilmestyi hänen kasvoilleen virne, jossa oli susimaista uhkaa. Aivan kuin petoeläin olisi vaaninut, ei, vaan leikkinyt haavoitetun saaliin kanssa. Hän karisti tuonkin ilmeen pian pois. Hän ei saisi paljastaa itsestään mitään epäilyttävää. Kaiken tuon värikkään ja meluisan väkijoukon seassa oli tyhjä kohta. Niin sanottu "kirottu laituri". Radyer ei nähnyt mitään syytä, miksi ihmiset karttoivat sitä, uskoivatko ne tosissaan kirouksiin? Tai no, mikä hän oli tuota sanomaan, palvoihan hänkin Pimeyden Jumala Zhyrakenia, ja oli jopa saanut lähes yhteyden tähän rituaalia suorittaessa. Mutta se ei selittänyt tavallisten olentojen taikauskoi-- Hetkonen. Laiturillahan oli joku. Radyerin ilme tuimeni entisestään. Tästä uhkarohkeasta tapauksesta voisi saada ehkä jotakin tolkkua irti. Lähemmäs astellessaan mies tajusi tämän "uhkarohkean tapauksen" olevan nuori neito. Tämä näytti heittelevän veteen jotakin. Kiviä? Ehkäpä, tosin se ei nuorta haltiapappia kiinnostanut. Veteen levisi pienet pyörteet, kun hän asteli kevyesti laiturilla. Pienet kalat hyppelivät aivan kirkkaan pinnan tuntumassa. Mies ei edes rykäissyt ja näin ilmoittanut olevansa paikalla. Hän kävi suoraan asiaan.
"Näytätkin olevan ainoa, joka ei usko laiturin kiroukseen", hän totesi, katsoi kauas ulapalle harmaat, kultapisteiset silmät lasittuneina.

[nipsu]

Magre hätkähti hiukan, no mitä? Totta kai sitä säikähtää kuoliaaksi kun joku öykkäri tulee selän takaa. Tyttö sihahti kylmästi.
-Olisiko jotain syytä uskoa?
Hän kysyi kylmästi. Magre nousi ketterästi ylös, ja nosti katseensa tuohon uuteen ilmestykseen.
-Et näytä pahemmin itsekkään uskovan mihinkään kiroukseen.
Magre lisäsi kylmästi ja katsahti laivaansa mistä keikahti joku laidan yli.
Uppista. Paikka oli niin täynnä kaikenlaisia kummia ilmestyksiä kuin vain voi. Kuka tervejärkinen nousee tuntemattomaan merirosvolaivaan? Hän ei vaan saattanut pohtia tuota kauan kun jo joku loistelias älypää tulee juosten.
-Herra varjele teitä!Laituri on kirottu ja siinä seisovat ihmiset altistuvat kiroukselle!
Se huusi ja parkui. Magre kohotti kulmiaan eri korkeuksille.
Tyttö katseli hetken huutavaa miestä kuunnes naurahti kylmästi ja viskasi saappastaan yhden tikarin tuon rintaan. Niin sitä käy kun ei sulje suutaan ajoissa.
Paikalle kerääntynyt väkijoukko alkoi harventua. Säikähdyksestä, pelosta vai vihasta. No se taas oli Magrelle ihan sama. Hän potkaisi miehen veteen jonka jälkeen siirsi hohtavan myrkyn vihreät silmänsä aikaisempaan mieheen.

[Amelia]

[[EDIT: Anteeksi, sekoilen nyt jotakin.. eli siis älä välitä äskeisestä xD]]

Radyer kohautti olkiaan jotenkin ylimielisenä.
"En tiedä, sano sinä minulle", hän huokaisi ja tavallinen synkkyys palasi miehen ylle. Hän muisti juuri erään tärkeän, merkittävän tapahtuman, johon ei itse päässyt osallistumaan. Kuulemma oli liian vaarallista; joku saattaisi tunnistaa hänet. Mustahiuksinen haltiapappi pudisteli päätään poissaolevana, kunnes tytön ääni palautti hänet jälleen maan pinnalle. Teräksenharmaiden silmien katse liukui tuohon kiaduun.
"Hah", hän naurahti muka huoon tyhmäneena, "olen sellaisen yläpuolella". Pelottavaa kuinka totta tuo pieni, viaton lausahdus olikaan. Radyer aukaisi suunsa sanoakseen vielä jotakin ivallista, mutta kauhun valtaama huuto keskeytti hänet. Mies kääntyi hitaasti ympäri, toinen kulma lievästi koholla. Hän katsoi lähes kyllästyneenä tuota ilmestystä, ja huomasi hymähtävänsä ääneen nähdessään veitsen välähdyksen. Mies korahti pienesti, kaatui sitten laiturille rintakehä verisenä. Tuulen keinuttamat hiukset heilahtivat nyt hiukan enemmän papin kurottautuessa katselemaan nyt vedessä ajelehtivan ruumiin perään. Ja kun hän sitten käänsi katseensa jälleen tyttöön, huomasi hän toisen tuijottavan suoraan häneen.
"Jos odotat, että taputan sinulle tuon takia, niin saat luvan unohtaa sen", hän tokaisi suuntasi sitten lasittuneen katseensa avomerelle. Yllättäen hän alkoi astella pois päin laiturilta. Mitä ihmettä hän teki tuon nuoren naisen seurassa? Hänen olisi kuulunut olla suunnittelemassa seuraavaa suunnitelmaa. Tosin kai sitä piti ensin odottaa, kuinka monta jäsentä Lestethistä tulisi..
".. vaikka tuo olikin aika vaikuttavaa. Ei ihan jokaisella olisi hermoja tappaa tuntematonta elollista täyden joukon näkemänä", hän sutkautti vielä, kunnes käänsi lopullisesti selkänsä kiadulle.

[kyborgi]

[Nipsua ei näy, joten luvallasi tuon Hávyn tänne :D]

Hávy käveli alaspäin kallistuvaa katua pitkin. Se johti satamaan, jossa voisi olla paljon ihmisiä. Hávyn taskut olivat liian täynnä varastettuja esineitä, pitäisi saada jotain myydyksi. Viime aikoina oli tullut vietyä liian paljon.
Hávy kuuli meteliä. Joku oli murhattu. Merisataman kirotun laiturin ympärillä oli hälisevä väkijoukko. Hávy seisahtui vähäksi aikaa, hiiri kiipesi taskusta hänen olkapäälleen. Se oli liian söpö otus. Sillä oli liian suuret silmät. Liian kiiltävä turkki. Mutta se oli sentään viisas. Hávy sipasi varovasti sen kuonoa. Olisi nyt edes purrut. Ei se ikinä.
Hávy tarkkaili hajaantuvaa väkijoukkoa. Kaikki kiinnostus oli tainnut mennä. Hän työnsi hiiren takaisin taskuunsa ja harppoi laituria kohti. Ruumis kellui meressä... verta ympärillään. Hávy hymyli. Tuon miehen kotona oli hänkin joskus käynyt. Kiitos rahoistasi, Hávy ajatteli. Laiturilla seisoi nainen. Ei kylläkään näyttänyt sellaiselta joka voisi ostaa mitään, vaikka mekko oli selvästi uusi.
Laiturilta poispäin käveli haltiamies. Miehen silmät olivat erikoiset, kuin suden silmät. Vaatteet olivat hienot, mies saattoi olla rikas. Nyt oli toimittava, mahdollinen asiakas. Hávy juoksi miestä kohti ja yritti pysäyttää hänet: "Haluaaks herra ostaa jotain?"