|
Post by Ryuuko on Dec 13, 2006 13:27:10 GMT -5
Distrais ravasi melkein raivon vallalla sivukujalta toiselle, vilkaisten vain kerran tai pari taakseen, ja molempina kertoina demoni sai havaita, että haltiat olivat yhä hänen perässään. 'Hitto soikoon kun ovatkin niin sitkeitä...', tämä ajatteli jo alkaen kyllästyä tähän takaa-ajoon. Ja pian hän kääntyikin taas eräälle kapean oloiselle kujalle, juoksi eteenpäin, kääntyi taas, ja huomasi, että olikin tullut umpikujaan. Käytävä edessä oli pitkä, ja se loppui muuriin. Distrais tuijotti muuria hetken ällistyksen vallassa, kiroten sitten mielessään sen arkkitehtuurin, joka oli päättänyt muurin tuohon rakennuttaa. Nyt Hah'rathilla tuntui olevan vain kaksi vaihtoehtoa: huijata (ja samalla riskeerata) pelissä ja käyttää magiaa, tai sitten pysähtyä ja jäädä keskustelemaan asiasta kaksosten kanssa. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut miellyttävän miestä, sillä tämä yhä vakaasti uskoi tuohon pieneen, kolkuttavaan ääneen päässään, joka kielsi häntä käyttämästä magiaa enää enempää. Yksi onni kuitenkin onnettomuudessa oli se, että hän oli onnistunut eksyttämään ne kalavelkoja omaavat henkilöt, kun ei heidän puuskutustaan ja juoksuaan enää tuntunut kuuluvan.
Hetken Distrais oli neuvoton, kunnes näki kadulla erään laudoitetun ikkunan. Hetkessä mies kiisi ikkunan luo, repi laudat irti vilkaisematta edes, tulivatko kaksoset hänen perässään, ja kiipesi siitä vikkelästi läpi. Kiipeämisen loppuvaiheessa, kun Demoni melkein kokonaan oli rakennuksen sisäpuolella, hänen housunsa lahje jäikin ikkunassa olleeseen naulaan kiinni. Hetken demoni horjui paikoillaan, kunnes lahje repeytyi, ja Hah'rath kaatui päistikkaa puiselle lattialle. Hän nosti hiukan päätänsä ja vilkaisi huonetta nopeasti. Se oli hyvin vanhan näköinen, myös pimeä. Lattiasta oli irronnut lankkuja, tapetit olivat repeilleet paikka paikoin ja roskia sekä hämähäkin seittejä oli siellä täällä. Huoneesta, jossa mies oli, johti kaksi ovea muihin huoneisiin. Toinen oli kiinni, toinen taas auki ja ovi retkotti vain yhden saranan varassa. Huone, joka tuon oviaukon takaa näkyi oli suurin piirtein samanlainen kuin se, missä Distrais juuri oli. Talo oli selvästikin entinen joillekin rikkaille kuulunut kartano, joka sittemmin oli jäänyt käyttämättömäksi ja rapistunut. Tässä talossa asuisi tuskin muita kuin rottia.
Nopeasti Distrais nousi pystyyn ja kääntyi katsomaan taakanaan olevaa ikkunaa tietäen, että pakeneminen ei välttämättä enää onnistuisi. Haltiat olivat varmasti kuroneet välimatkaa umpeen aivan liian paljon.
(( Toivottavasti sanasi myös pitää. : P Vaikka kyllähän ymmärrän, että koulu pistää ihmisen kiireiseksi, joten epäaktiivisuutesi on hyväksyttävää. ))
|
|
|
Post by Chichika on Dec 13, 2006 14:09:41 GMT -5
Kaksoset ehtivät jo iloita hetken ajatuksesta, että saisivat vihdoin tuon miehen kiinni (itse asiassa kiinnisaamisessa itsessään ei ollut enää mitään järkeä, mutta jostain syystä tuntui pakonomaiselta saada tuo heille haittaa aiheuttanut mies kiinni ja edes yrittää kostaa hieman tälle), kun tämä jo taas kerran löysi keinon paeta heiltä. Tällä kertaa se näytti olevan hajonnut ikkuna, jonka läpi mies sujahti varsin nopeasti siihen asti, kunnes jäi kiinni naulaan. Tämän pienen avun turvin valohaltiat saivat kurottua välimatkan melkolailla umpeen, ja miehen oltua hetken sisällä talossa kaksoset seurasivat perässä puhisten vihaisesti. "Herra Musta!" he huutelivat tälle yhteen ääneen ja onnistuivat pääsemään ikkunaruudun läpi ilman sen kummempia ongelmia, mutta seuraava ongelma olikin vasta edessä. Vihdoinkin tuo mies seisoi aivan heidän edessään, eikä näyttänyt enää pakenevan (eihän sitä toki tiennyt, jos tämä lähtisi yhtäkkiä juoksemaan), mutta mitä he nyt tekisivät? Rakennuskin, mihin he olivat tunkeutuneet, näytti olevan sortumavaarassa, joten suurempi riehuminen oli parempi jättää vähemmälle. Toinen kaksosista astahti eteenpäin silmät vihanpunaisina, katsellen kipunoivalla katseella Distraisia. "Mitä helvettiä oikein teit veljelleni?" hän huusi tälle mahdollisimman uhkaavalla sävyllä. Kyllähän tästä näki päällepäin, että kyseessä oli räksyttävä pieni koira, ääni pahempi kuin purema, varsinkin kun tämä uhkaavuudestaan huolimatta piti terveellisen välimatkan heidän ja demonin välillä (itsesuojeluvaisto pelasi sentään jossain suhteessa heilläkin).
|
|
|
Post by Ryuuko on Dec 14, 2006 6:10:46 GMT -5
Kauaakaan Distrais ei ehtinyt pohtia vaihtoehtoja, kun jo kaksoset ketterästi kiipesivät ikkunasta hänen perässään, kutsuttuaan tätä nimellä "Herra Musta". Niinpä Hah'rath päätti sitten jäädä seisomaan siihen ja kuuntelemaan, mitä heillä oli sanottavanaan. Saattoihan kyseessä olla väärinkäsityskin - sitä mahdollisuutta Distrais ei tosin uskonut - ja kaksosten syy juosta hänen perässään olla joku aivan toinen kuin se, mitä Distrais epäili syyksi. Miehen epäilys kuitenkin korjattiin, kun toinen kaksosista huusi tälle päin naamaa yrittäen selvästi näyttää uhkaavalta. Hah'rath kohotti hiukan kulmiaan mukamas-kysyvänä, samalla tehden päätöksensä. "Tein...? Veljellesi?" Tämä sanoi, yrittäen näyttää yhtä aikaa viattomalta ja hämmästyneeltä. Teeskenteleminen ei ehkä välttämättä enää onnistuisi, olihan Distrais vasta juossut näitä pakoon pää kolmantena jalkana, eikä sille varmaankaan mitään parempaa syytä keksinyt kuin sen, että tämä oli jollain tapaa koettanut vahingoittaa toista veljeksistä (nyt demoni ei tosin enää ollut varma, että kumpi on kumpi, mutta vaikutti siltä, että tämä joka oli huutanut, oli varmaasti se, jota Distrais ei ollut vahingoittanut. Tai näin demoni tämän kiivaasta tavasta aloittaa keskustelu ainakin päätteli). Mutta yrittänyttä ei kuitenkaan laitettu, niin tavattiin sanoa. Jos Distrais ei onnistuisi naruttamaan näitä, voisihan hän aina lähteä jatkamaan pakomatkaansa, tai sitten lähteä leikkimään magiallaan (mikä vaihtoehtona ei vieläkään tuntunut miellyttävän Distraisia). Sitten mies taas puhui, yrittäen laittaa kaikki kykynsä valehdella ja naruttaa ihmisiä peliin. "Uskoisi, että on käynyt pieni väärinkäsitys, toveri", tämä sanoi kohteliaasti yrittäen samalla kovasti keksiä edes jonkinlaista tekosyytä juosta näitä pakoon. Ideat olivat kuitenkin melko vähissä, joten piti ilmeisesti tällä kertaa yrittää johdatella keskustelu johonkin muuhun aiheeseen. Juokseminen ei tuntunut enää niin viisaalta vaihtoehdolta kuin äsken, magian käyttö vielä vähemmän. Distrais oli ajautumassa pattitilanteeseen ensimmäistä kertaa elämässään, eikä tämä voinut olla naurahtamatta mielessään ajatukselle.
|
|
|
Post by Chichika on Dec 15, 2006 9:43:42 GMT -5
"Väärinkäsitys!" äsken puhunut kaksonen toisti silmät salamoiden. "Älkää valehdelko! Kuka muukaan se olisi voinut olla..." itse sitä huomaamatta haltia muutti puheensa asteen kohteliaammaksi, eihän heidän tapanaan yleensä ollut puhua tuollaiseen sävyyn vieraille ihmisille, teitittelemättä, ja Distraisin kohtelias äänensävy varmasti myös vaikutti asiaan. "Mitä oikein teitte, ja miksi?" Toinen kaksosista laski kätensä toisen olkapäälle yrittäen hieman rauhoittaa tätä. Toisen äänensävy oli hyvin kiivas, eikä tämä siinä mielentilassa tajunnut mitä ongelmia tämä heille saattaisi aiheuttaa moisella. Pelkkä ajatus, että toista oli satutettu, sai tämän aivan sekaisin, ja jonkinasteinen kosto oli päällimmäisenä hänen mielessään, lapsellista kyllä. Toinen, taaempana oleva veli oli sentään vielä melkolailla tilanteen tasalla, ja tajusi hyvinkin selvästi, että tuo heidän edessään oleva mies oli heitä huomattavasti voimakkaampi, sekä fyysisesti että muilla tavoin (olihan tämä onnistunut jotenkin tunkeutumaan hänen mieleensä, jos se nyt tuo mies edes oli, ja osasi siten luultavasti käyttää magiaa). Sellaisen henkilön suututtaminen ei ollut suositeltavaa, pelkkä perään lähteminenkin oli jo naurettavaa, mutta tehty mikä tehty... Ja tajusihan hän paremmin kuin hyvin, millainen sekamelska veljen päässä oli nyt meneillään. "Onko teillä jotain syytä olla meille vihamielinen? Mitä olemme tehneet teitä vastaan?" aiemmin hiljaa ollut valohaltia kysyi huomattavasti kohteliaampaan sävyyn kuin veljensä. Eihän hän sataprosenttisen varma ollut tuon kalpean miehen syyllisyydestä, mutta tämä oli näyttänyt epäilyttävimmältä, joten olihan se ainakin jossain määrin todennäköistä...
|
|
|
Post by Ryuuko on Dec 15, 2006 14:44:36 GMT -5
Distrais haeskeli kasvoilleen yhä jotain hämmästyneemmän ja kysyvämmän tapaista ilmettä, ja onnistuikin omasta mielestään tuossa kohtuullisen hyvin. Tämä kuunteli värähtämättä toisen kaksosen pauhausta, eikä ilmeensä demonilla edes värähtänyt siitä, minkä tämä äsken oli kasvoilleen asetellut (tämä huomasi myös, että oli viisasta puhella rauhallisesti ja kohteliaasti, sillä nimittäin näytti olleen vaikutuksensa toisen asennoitumiseen. Ehkäpä demoni vielä selviäisikin tästä sen suuremmitta ongelmitta). Kun kaksonen, joka oli selvästi vihaisempi kuin toinen, hiljeni, toinen kaksosista rauhallisemmin ja hallitummin esitti kysymyksensä. Kun tämä puhui, Distrais katsoi tätä silmiin tulkitsemattomalla katseella. Kun tämä hiljeni odottamaan Distraisin vastausta, demoni puhui vuorostaan vastaten yhdellä lauseellaan molempien kysymyksiin. "Tämän päivän aikana olen vain miettinyt, mihin kaupunkiin menen seuraavaksi sekä koettanut vilvoitella varjoissa, mutta en muista alkuunkaan, että olisin tehnyt teille jotain. En ole edes nähnyt teitä ennen sitä kapakan hässäkkää. Miksi valehtelisin teille? Olisihan se saattanut olla joku muukin voimallisempi maagi, joka ohjaili tapahtumia jostain etäämmältä", tämä sanoi todeten mielessään saman tien valheensa melko läpinäkyväksi. Olihan hän sitä aiemmin juossut näitä kahta pakoon melko kovallakin kiireellä, ja oli melko hankalaa keksiä hyvä valhe sitä peittelemään. Täytyi vain toivoa, etteivät nämä olleet tiedostaneet samaa nyt. Jatkossa Distraisin täytyisi katsoa tarkemmin sen perään mitä sanoi, jottei hänen valheissaan olisi liikaa aukkoja. Mies ei ollut aikoihin joutunut käyttämään narutustaitojaan, vaan hän oli melkein poikkeuksetta käyttänyt magiaa tällaisten tilanteiden selvittämiseksi. Siitä kai johtui valheiden kertomisen taidon ruostuneisuus. Siinä samassa demoni päättikin, että tämän hässäkän jälkeen hän alkaisi harjoittaa hiukan noita valehtelijan taitojaan, jotta saisi ne nostettua samalle tasolle, jolla ne silloin joskus aikanaan olivat.
Kyllä minä tästä selviän. Olen paljon pahemmistakin selvinnyt, joskus jopa ilman magiaa. Nythän kyseessä on vain kaksi pikku haltiaa, jotka yrittävät esittää jotain paljon enemmän, mitä todellisuudessa ovat. Eivät varmasti pärjäisi nyrkkitappelussa minua vastaan, tämä ajatteli ja vakuuttui myös omista aatteistaan hiukan. Ei toki ollut varmaa, pitivätkö nämä aatteet paikkansa, mutta Hah’rath jostain kumman syystä oli jokseenkin varma niiden paikkansapitävyydestä. Johtuen joko siitä, että hän ei ollut ottanut kaksikkoa tosissaan tai sitten siitä, että hän yksinkertaisesti oli typerys.
|
|
|
Post by Chichika on Dec 16, 2006 12:20:31 GMT -5
"Tiedätte aivan hyvin mistä me puhumme! Miksi muuten olisitte juosseet meitä pakoon?" selvästikin vihaisempi kaksosista puuskahti kiivaasti. "Lähditte juoksemaan pakoon jo torilla, ettekä pysähtyneet huudoistamme huolimatta", rauhallisempi veli jatkoi tyynellä äänellä. Täytyi myöntää, että Distraisin häneen aiemmin kohdistama suora katse oli jotenkin karminut häntä, tämä katsoi häntä liian suoraan... Eikä tämän katseesta pystynyt lukemaan mitään. "Te olette ehdottomasti epäilyttävin paikalla ollut henkilö, ja pakenemisenne vain todistaa syyllisyytenne." tällä kertaa toinenkin veli oli saanut itsensä rauhoitettua sen verran, että sai sanottua tuon lauseen täysin yhdenaikaisesti veljensä kanssa.
Toinen valohaltioista naputti hermostuneesti jalallaan lattiaa. Asiasta ei tunnuttu pääsemään puusta pitkälle... Hän tahtoi toimintaa, nyt ja heti, mitä tahansa että hän saisi toisen tietämään, että heihin ei kannattanut koskea... Miten hän edes tekisi, se ei ollut hänen päätänsä juuri vaivannut, mutta vaikka hän olisi jotain keksinytkin, miehen yhäkin niin rauhallisella ja viattoman oloisella esiintymisellä oli haltiamieheen jokseenkin tyynnyttävä vaikutus. Tuo käytös sai haltian malttamaan mielensä miehen hyökkäämisen suhteen, ja jäämään kuuntelemaan tämän selittelyä.
|
|
|
Post by Ryuuko on Dec 16, 2006 13:01:56 GMT -5
Hetken hiljaisuus valtasi huoneen, kun Distrais yritti keksiä tekosyytä. Pian tämä sai kuitenkin ideansa ja koska ei sillä hetkellä parempaakaan keksinyt, hän siispä päätti käyttää sitä. "Juossut teitä pakoon? Ei, en minä ole missään välissä tietä paennut. Muistin vain erään tapaamisen viime hetkellä, jonka olin aiemmin sopinut ja jossa minun itse asiassa kuuluisi nyt olla", tämä sanoi vilkaisten ikkunaa haltioiden takana kuin katsoakseen kelloa, "Mutta eräät, eh, vanhat viholliset sattuivat tielleni ja päätin piiloutua siihen kapakkaan. Äskeinenkin pakeneminen johtui siitä, että en halunnut joutua tekemisiin heidän kanssaan. En kyllä ollut kuullut, että te olisitte kutsuneet minua", demoni puhui melkeinpä yksitoikkoisella äänensävyllä kuin samalla sanoen "tämähän on maailman loogisin selitys" ja yrittäen saada kaksoset pitämään itseään tyhminä, kun olivat demonia lähteneet jahtaamaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen demoni jatkoi taas puhettaan tuolla samaisella äänensävyllä: "Toki, saatoin olla epäilyttävimmän näköinen paikalla, mutta kuten aiemmin totesin, joku saattoi hoitaa asiaa jostain etäämmältä käsin", tämä sanoi, ja sävytti tapaansa puhua hiukan loukkaantunuttakin sävyä. Joku sellainen, joka oikeasti ei olisi tällaisessa tilanteessa ollut syyllinen, olisi saattanut todella loukkaantua tuosta väitteestä ja kun demoni yritti antaa itsestään viattoman kuvan, se oli oiva lisä hänen valheidensa joukkoon. Miehestä alkoi tuntua, että nyt tämä alkoi vasta luistaa, vaikka alussa olikin hiukan kangerrellut.
Tämä on aivan tavattoman naurettavaa, demoni ajatteli siinä sivussa ja alkoi miettiä, josko jättäisi sen 'kolkuttavan äänen' omaan arvoonsa ja käyttäisi magiaa, jotta pääsisi tilanteesta eroon. Se oli todellakin tavattoman raivostuttava (ja samalla hämmentävä) tilanne, ja Distrais olisi mielellään poistunut tästä talosta rauhassa, tappeluitta. Vielä mielummin ilman ruumiiden tekoa. Itsensä pois pälkähästä puhuminen olisi ehkä tähän paras vaihtoehto, mutta se oli tavattoman hidas tapa, kun haltiat ilmeisesti olivat hiukan vikkelä-älyisempiä kuin yleensä, koska eivät olleet tarttuneet demonin koukkuihin, joilla tämä olisi voinut kaksosia narrata. Näitä pitäisi selvästikin puhua ympäri hiukan pitemmälti, koska eivät vähällä tuntuneet luovuttavan. Kuinka kaikki sitten osasikaan mennä niin huonosti.
|
|
|
Post by Chichika on Dec 19, 2006 14:15:18 GMT -5
Kaksoset katselivat Distraisia kasvoillaan yhä varsin epäluuloinen ilme tämän selitellessä tekemisiensä syitä. Tämän saatua sanottua sanottavansa taaempana oleva kaksosista alkoi näprätä veljensä kaavunhihaa tavalla, joka viestitti samantien toiselle, että tämä oli jo kallistumassa uskomaan Distraisia, mutta ei vielä uskaltanut sanoa sitä ääneen. "Onhan se toki mahdollista..." toinen sanoi hiljaisella äänellä tarkoittaen sanansa vain veljelleen, vilkaisten tätä varovasti silmiensä värin liu'uttua hitaasti sameanharmaaksi. Olihan se tietenkin mahdollista. Olisihan se voinut aivan yhtä hyvin olla joku toinenkin. Hänellä nyt ei ollut niinkään selkeää mielikuvaa siitä kuka tekijä saattoi olla, hänhän oli ollut aikalailla typerryksissä mieleensätunkeutumisen jälkeen. Ja nytkin hän toivoi vain että pääsisi jonnekin lepäämään ja unohtamaan koko selkkauksen.
Lähempänä Distraisia oleva kaksonen vilkaisi nopeasti veljeään, mutta käänsi sitten päättäväisen oloisena kasvonsa takaisin demoniin päin. "Me emme mene noin helposti lankaan, herra Musta." hän tiedotti, puhuen näin molempien puolesta kuten aina, vaikka itse asiassa kumpikaan ei ollut varma asiastaan. "Miksi kukaan haluaisi meille kostoa niin pahasti, että järjestäisi sen niin hankalasti, jostain kaukaa - siinä ei ole mitään järkeä!" hän väitti ärtyneellä sävyllä. Nopealla muistinpenkomisella ei tullut mieleen ketään, jonka he olisivat suututtaneet niin pahasti, että tämä suunnittelisi oikeaa kostoa. Toki he olivat huijanneet useitakin, mutta tuskin rahavarkauden uhrit sen kummempia toivoivat kuin rahojaan takaisin ja mahdollisuutta saada vaikka heidät lukkojen taakse. Tuskin kukaan heitä tahtoi oikeasti satuttaa. Tai näin ainakin valohaltia arveli. Miestä kiukutti suunnattomasti, hän tahtoi tosiaan purkaa turhaantumisensa johonkin, mutta ei keksinyt mitään tarpeeksi nokkelaa tuota sulavasanaista miestä vastaan. Miten hän muka voisi todistaa, että syyllinen oli tuo mies, eikä vaikka jokin kaukainen velho kaukaisessa tornissaan, tai kuka tahansa...
"...Mutta äänesi on kyllä sama kuin minkä kuulin." taaempana ollut haltia sanoi vaimeasti katsellen demonia. Miehen veli käännähti katsomaan häntä hämmentyneenä, eihän hän ollut selittänyt mitä hänelle oli itse asiassa tapahtunut koko selkkauksessa, mutta valohaltia jätti tämän nyt huomiotta. "Joku kuiski mieleeni... Kummallisia asioita. Sinun äänelläsi. Kuinka selität sen?" mies sanoi vakaalla äänellä. Eihän hän ollut sataprosenttisen varma, että ääni oli todella kuulunut tuolle tummalle miehelle. Mutta pelottavan samantapainen se ainakin oli, jos ei sitten sama. Sitäkään haltia ei itse tajunnut, että käytti itsestään yksikkömuotoa, mikä oli harvinaista, yleensähän kaksoset puhuivat itseensä viitatessaan "me"-muodossa. Mutta tuo oli tapahtunut hänen mielessään, eikä kai siis hänen veljensä... Mikä oli hyvin pelottava ajatus.
|
|
|
Post by Ryuuko on Dec 19, 2006 15:20:17 GMT -5
Distrais olisi halunnut hymyillä omahyväisesti, kun huomasi toisen kaksosen ilmeistä ja kehonkielestä tämän taipumisen. Kaikesta huolimatta demoni kuitenkin kätki hymyn sisäänsä, ja jatkoi taas puhettaan, kun toinen oli todennut demonin väitteet mahdollisiksi. "Niin. Teillä ei ole mielestäni mitään syytä epäillä minua", hän sanoi, mutta joutui yllättymään, kun toinen päättäväisesti ilmoitti, että ei mene lankaan. Distrais kohotti tälle hiukan kulmiaan, osoittaakseen hämmästyneisyytensä toisen väitteestä, ja avasi suunsa väittääkseen tälle vastaan. Hänelle ei kuitenkaan annettu tilaisuutta puhua; kaksonen jatkoi saman tien. Kun Distrais viimein sai tilaisuuden puhua, tämä epäröimättä väitti vastaan. "En minäkään muista aina kaikkia, jotka omaavat vihaisia muistoja tai kalavelkoja minua kohtaan. Esimerkiksi kaksikin niistä viidestä miehistä siellä kadulla... en edes tunnistanut heitä. Ehkä olette tehneet joskus kauan aikaisemmin jotain jollekin, jonka myöhemmin pyyhitte mielestänne pois - niin sattuu paremmissakin piireissä", tämä sanoi, yrittäen säilyttää yhä kohteliaan linjansa, onnistuenkin siinä hyvin ainakin omasta mielestään. "Jotkut osaavat olla hyvinkin pitkävihaisia ja sitkeitä. Vaikuttaa siltä, että joku näistä pitkävihaisista ja sitkeistä on ottanut teidät kohteekseen, toverit", hän jatkoi. Hän ei todellakaan aikoisi hävitä tätä väittelyä.
Kun toinen kaksosista puhui, Hah'rath käänsi päänsä tähän hiukan yllättyneenä. Hän oli nimittäin olettanut, että sai tuon jo taivuteltua hiljaiseksi, mutta oli ilmeisesti erehtynyt. Pienen, äärimmäisen pienen hetken demonin kasvoilta saattoi lukea turhautumisen, mutta heti demoni kuitenkin muunsi ilmeensä neutraaliksi ja tulkitsemattomaksi. Kun toinen oli sanonut sanottavansa, Distrais saattoi tuntea naksahduksen päässään. Miksei hän ollut muistanut sitä asiaa? Totta kai hänen äänensä oli samanlainen ajatusten lähetyksessä kuin oikeassa puheessakin, mutta miten hän oli saattanutkaan unohtaa sen seikan? Luultavasti siksi, koska harvemmin Distrais joutui selvittelemään ajatuksiin tunkeutumisen jälkeen tilannetta. Itse asiassa tämä saattoi olla aivan ensimmäinen laatuaan. "Minun ääneni?" Tämä sanoi yrittäen kuulostaa yllättyneeltä. "Vaikuttaa, että meillä on yhteisiä vihollisia. Joku on saattanut käyttää magiallaan ääntäni teidän ajatuksiin, jotta saisi teidät minua vastaan, kuten nyt on käynyt. Onneksi emme sentään vielä nyrkkitappeluun ole ajautuneet - se olisi kohtalokas virhe", tämä sanoi, jättäen kohtalokas virhe -lausahduksen kunkin tulkittavaksi itsekseen. "Eikö olisi viisainta antaa tämän asian olla, ja syyttää jotakuta muuta? Minulla sattuu nimittäin olemaan hiukkasen kiire. Tämä henkilö, jonka kanssa sovin tapaamisesta, ei pidä odottelusta", Distrais sanoi toivoen, että tuolla olisi jokin vaikutus kaksosiin. Ehkä hän saattaisikin päästä tuolla kikalla eteenpäin? Toivottavasti.
|
|
|
Post by Chichika on Dec 22, 2006 17:37:35 GMT -5
Taaempana oleva veli alkoi taas näyttää hieman levottomalta, ja näpräili yhä veljensä kaavunhihaa. Kohtalokas virhe - kohtalokas virhe tuolle miehelle, vai kohtalokas virhe heille? Jos tuo nyt oli todellakin syyllinen, epäilemättä virhe olisi heidän - kuinka he muka olisivat tälle pärjänneetkään? Koko ajatus alkoi tuntua jo läpeensä typerältä. Miksi he olivat juosseet koko matkan tuon kummallisen näköisen miekkosen perässä, sen sijaan että olisivat vaikka etsineet jonkin mukavan pienen majatalon jossa levätä ja vaikkapa muutaman pullon jotain alkoholipitoista juomaa, ja unohtaneet koko selkkauksen? Alusta asti koko homma tuntui olleen suuri virhe. Toinen kaksosista katseli hyvin epäileväisesti Distraisia. He olivat juosseet koko tämän matkan tuon perässä, ja mies väitti kivenkovaan olevansa syytön! Niin varmaan. Hänen selityksessään oli porsaanmentäviä aukkoja. Jos pakenemisselityksen saattaisi ehkä uskoa, tosin hän ei sitä uskonut, ehkä vain periaatteen takia, äskeinen ääni-selitys oli täyttä puppua. "Ja pah - ", valohaltia ehti sanoa, ennen kun tuli nopeasti keskeytetyksi. "Mennään", toinen veljeksistä sanoi hiljaa ja nykäisi kaksoisveljeään hihasta vaativasti. Haltia sulki suunsa, tuijotti hetken vihaisesti Distraisia ja tuhahti sitten. "Tämä ei ole vielä ohi", hän ärähti tummalle miehelle, vaikkei sanoilla mitään oikeaa tarkoitusta ollutkaan, ja kiersi kätensä elävän peilikuvansa ympärille lähtien kävelemään tämän kanssa takaisin kohti suuntaa, josta he olivat tulleetkin.
//sori, minen suunnalta tämä on tökkinyt niin pahasti ja jäänyt saman jankkaukseksi, ajattelin että olisi aika lopettaa tähän... Kiits peliseurasta, pelaillaan toistekin ^-^ Ainakin tuolla Lestethin suunnalla... ^-^ (jossa on muuten mielestäni varsin herkullinen tilanne, kun Ryoichin kuollut vaimo sattui olemaan juuri valohaltia... ^-^ )//
|
|
|
Post by Ryuuko on Dec 22, 2006 18:16:36 GMT -5
Distrais jo melkein irvisti, kun toinen kaksosista aloitti puheensa. Tämän veli kuitenkin vaati, että he lähtisivät, joten Distrais saattoi hengähtää helpottuneena. Hän oli voittanut tämän erän, mutta vaikutti siltä, että toinen kaksosista ei aikoisi jättää asioita tähän. Seuraavan kerran kun ja jos Distrais tapaisi nämä henkilöt, siitä varmaankin tulisi taas sotkua ja ongelmia - siksipä demoni päättikin sillä hetkellä, että aikoisi pysytellä näistä hiukan kauempana. Häntä ei nimittäin kiinnostanut mainittavasti joutua vastaavaan tilanteeseen enää kertaakaan. Tämänkin kerran hän oli ilmeisesti selvinnyt tappeluitta vain pelkällä hyvällä onnella. Toista kertaa demoni ei aikoisi sotkeutua yhtä suureen sotkuun. Tämä sotku oli nimittäin käynyt jo niin sotkuiseksi, että sitä olisi ollut vaikea selvittää, jos toinen kaksosista ei olisi päättänyt lopettaa sotkemista.
Kun toiset kääntyivät lähteäkseen, Distrais vetäisi henkeä ja puhui. "Turhaan minua syytät. En ole syyllinen ongelmiinne." Sen sanottuaan demoni käänsi selkänsä valohaltioille, ja asteli toiseen huoneeseen mitä ilmeisimmin etsimään ulospääsyä; hän ei halunnut mennä ulos samaa tietä kuin toiset. Kiivaampi kaksonen olisi nimittäin saattanut vielä muuttaa mieltään ja käydä suin päin Hah'rathin kimppuun sanoin tai mahdollisesti jopa nyrkein, eikä se houkutellut Distraisia. Tämä käveli huoneen poikki seuraavalle ovelle, avasi tämän ja astui huoneeseen, joka melko selvästi oli aula, sillä se oli niin kookas ja varmasti oli joskus ollut myös ylväs. Huoneen toisessa päässä oli suurehko pariovi, ja ovi josta demoni oli juuri astunut ulos, oli rappusten vieressä. Rappuset veivät ylemmälle tasolle, jossa oli lisää ovia. Ikkunat pariovien vieressä olivat kookkaita ja niitä reunustivat punaiset, kuluneet ja koinsyömät verhot. Nopeasti ympärilleen vilkaistuaan Distrais sulki oven takanaan ja asteli aulan poikki pariovelle, ja koetti avata sitä. Se oli lukossa, kuten arvata saattoikin. Äsken miehellä oli ollut olo, että ei kannattaisi käyttää magiaa toisten läsnäollessa, mutta nyt kun paikalla ei ollut ketään, demoni ei enää tuntenut tuota kiusaavaa tunnetta, vaan koki magian käytön viisaaksi vaihtoehdoksi. Yksinkertainen loitsu, ja ovesta kuului lupaava loksahdus, joka kertoi sen auenneen. Demoni astui ulos kirkkaalle kadulle ja sulki oven perässään.
Katu, jolle demoni tuli, oli varmaankin Letonin suurimpia ja ylevimpiä: erilaiset, toinen toistaan ylväämmän rakennukset reunustivat leveää kivikatua, jolla käveli koreaksi sonnustautuneita olentoja. Siellä täällä myös meni hevosvaunuja, joiden hevoset olivat selvästi niin puhdasrotuisia kuin vain on mahdollista ja vaunut itse olivat koristeellisia ja kiiltelivät auringossa. Katu, jolle demoni oli saapunut, oli selvästi jokin ylemmän luokan olentojen katu. Katu, jossa kaikki Letonin "kerma" asui. Demoni tuhahti hiljaa ja käveli kynnysrappuset alas kadulle. Ilma oli kylmentynyt jonkin verran siitä äskeisestä hiostavan kuumasta. Tähän oli varmasti Distraisillakin osansa, olihan hän nimittäin vasta jonkin aikaa sitten sotkenut hiukan ilmastoa sillä kylmän kalsealla tuulellaan. Tuuli oli ilmeisesti päättänyt jäädä puhaltelemaan kaduille ja saamaan maerit vetämään takkejaan tiukemmin ympärilleen. Distraiskin huomasi, että olisi viisainta taas sonnustautua siihen kaapuun, joka hänellä alun perin oli ollutkin. Muutama näppärä kädenliike, ja näytti siltä, kuin Distrais olisi vetänyt kaavun jostain repusta selässään. Nopeasti demoni suoristi kaavun ja veti sen ylleen, nosti hupun peittämään kasvonsa, ja lähti sitten kävelemään eteenpäin kadulla tietämättä seuraavaa määränpäätänsä. Tämä päätti, että toimisi vasta illalla, koska päivällä toimiminen tässä kaupungissa osoittautui turhan hankalaksi.
(( Juu, eipä tuo mitään haittaa. On viisainta lopettaa, kun huomaa, ettei saa enää mitään mielenkiintoista revittyä pelistä, joka on meneillään. Kiitos mukavasta peliseurasta sinullekin, Lestehtin puolella sitten lisää. Katsellaan, miten se peli etenee. Toivottavasti ainakin hiukan mielenkiintoisemmin, kuin tämä. ))
|
|