Post by Amelia on Jun 24, 2007 6:49:56 GMT -5
Miekkosen oikea nimi on Kheldar Ashdaron, jota hän ei kenellekään paljasta.
Siispä häntä kutsutaan ystävien toimesta Taerran Anthonniksi. Aivan uusille tuttaville sekä muukalaisille hän on "vain Kelther".
Ikää on ehtinyt karttua vasta vaivaiset 23 vuotta.
Sukupuoli on tietysti mies, mikäli se ei vielä valjennut.
Veikkonen on täydet 180,5 cm pitkä ja painaa ruhtinaalliset 62 kg.
Rodultaan hän on aivan tuikitavallinen maeri.
Mies harjoittaa kahta ammattia; maagikon työn sivussa hän toimii varkaana.
Hänet on myös etsintäkuulutettu lukemattomissa paikoissa, mutta koska Kheldar on myös oiva naamioituja sekä keksii itselleen koko ajan uusia roolinimiä, on häntä lähes mahdotonta saada kiinni.
Kheldarin maine kiirii hänen edellään. Valehtelematta jokainen alamaailman varas tuntee miehen ryöstönimet: Keith Trantoul, Herra Áldose, sekä kuuluisimman kaikista, Findaráto Ancalímon.
Periaatteessa Kheldar voisi näyttää ulkoisesti miltä häntä huvittaisi, onhan mies sentään oiva maagikko ja vielä oivempi silmänkääntötemppujentekijä. Mutta muunnellessaan ulkonäköään hän harvoin, ellen sanoisi jopa koskaan, turvautuu maagisiin keinoihin.
Kheldar on eräänlainen.. perusilmestys kadulla. Sellainen henkilö, jonka kasvot unohtuvat ne kerran nähtyään. Silkassa tavallisuudessaankin on kyllä myönnettävä, että hänen kasvonpiirteensä ovat melko miellyttävät kun niitä jää hetkeksi tutkimaan. Miehen vaalea iho on yleensä hennon tomukerroksen sävyttämä, eikä Kheldar liiaksikaan vältä likaantumista. (Saattaa mennä niinkin pitkä aika viimeisimmästä kylvystä, että seuraavalla kerralla hän joutuu hinkkaamaan lian itsestään irti.)
Kheldar omistaa maantienruskeat, olkapäille asti ulottuvat hiukan takkuiset hiukset. Ne eivät todellakaan ole sitä helpointa laatua, vaan menevät silmittömään takkuun parista rajusta tuulenpuuskasta (ne myös kihartuvat kostealla säällä). Etuhiukset ovat hiukan lyhyemmät kuin takaa, ja mies yleensä antaakin niiden laskeutua varjostamaan silmiään. Siitä on ilmeisesti tullut vain tapa, sillä Kheldarin silmät ovat ehdottomasti parasta mitä hänen yleensä rähjäisestä ilmestyksestään saa irti. Ne ovat suuret, ilmeikkäät (ilmeikkyyttä lisää herran syvänmustat kulmakarvat) ja syvän safiirinsiniset. Nuo ovelasti sirrillä olevat silmät näkevät kaikkea sellaistakin, mitä tavalliset ihmiset eivät voisi koskaan huomata. Miehen kasvonpiirteet ovat voimakkaat sekä varsin selkeät. Hänellä on suhteellisen kapea leuka sekä pitkä, terävä ja yllättävän suora nenä. Hänen suunsa on sopivan suuri, joka usein nähdään ärsyttävän kaikkitietävässä tai (väärässä tilanteessa) oudoksuttavan huvittuneessa virneessä. Joskus Kheldar myös antaa partansa kasvaa pikkusen matkaa, mutta yleensä hän ajaa sen mielellään pois.
Sanotaan vaikka näin, että ruumiinrakenteensa takia Kheldaria ei todellakaan ole luotu nyrkkitappeluihin. Hän on pitkä, ei siinä mitään, mutta mies näyttää melko aliravitulta. Ei sekään aivan totuus ole, parhaiten häntä kuvaisi parhaiten sanat "hoikka" ja "lihaksikas". Kheldarin jäsenet ovat pitkät ja hyvin muotoutuneet, ja hänen sormensa ovat melkoisen hoikat ja jäntevät.
Herran pukeutuminen on yhdellä sanalla kuvattuna vaihtelevaa. Hänen perustamineensa kuitenkin ovat sellaiset, mitä voisi nähdä lähes kenen tahansa vastaantulijat päällä. Mies suosii tummia, mutta silti maanläheisiä värejä. Hänellä on jaloissaan yleensä vaaleanharmaat, mukavan väljät housut, joissa on pari reikää alhaalla lahkeissa. Ne kuitenkin peittyvät kenkien varsien alle, jotka puolestaan on tehty tummanruskeasta, laadukkaasta nahasta, ja joiden kärki kapenee melko jyrkästi. Väljiä housuja pitää ylhäällä kaksi leveää vyötä, jossa roikkuukin sitten kaiken maailman hilpetöörejä. On rahapussukkaa, kelloja, onnenkoruja, sulkia, kiviä silkkipussissa, loitsukääröjä, karttoja, itse asiassa melkeinpä mitä vain. Kheldarilta yleensä sattuukin löytymään kaikki tarpeellinen ("Ei kenelläkään sattuisi olemaan pyöreää lasilinssiä?" "Löytyy"). Paidan asemaa toimittaa pitkähihainen, tummansinisen sävyinen puuvillapaita, jonka hihat levenevät hiukan. Siinä on kauluspaidalle ominaiset kaulukset, jotka avautuvat vain leveämmälle, ja niistä lähtee kaksi narua. Se on ehdottomasti Kheldarin yksi suosikkipaidoista, sillä se on myös niin väljä, että laiha lieromme pystyy piilottamaan sen alle ties mitä aarteita. Paidan päällä yleensä sitten nähdään jonkinlainen viitta. Ja viitoista puheen ollen, Kheldar kantaa (ainakin talvisin) yllään mustaa viittaa. Kaukaa katsottuna se näyttää oudon paksulta, mutta lähemmäs tultaessa hoksaakin, että se on tehty kokonaan mustasta, sileähköstä turkista, ja sen hupussa keikkuu suden korvat. Se onkin Kheldarin iänikuinen kerskailun aihe; kuinka hän tappoi suurimman suden mitä oli koskaan nähnyt ja teki siitä viitan (totuushan on sitten aivan toinen; mies varasti sen kolkattuaan uhrin tajuttomaksi kepillä).
Käytännössä katsoen Kheldaria ei voi koskaan oikein oppia tuntemaan läpikotaisin, niin monivivahteinen hänen luonteensa on. Tällä miehellä on niin monta persoonallisuutta, ettei olisi mikään ihme, jos hän olisi itsekin mennyt sekaisin sen faktan kanssa, kuka hän oikeasti on. Yksi varkaan ammatin varjopuolia, ikävä kyllä, mutta Kheldar vain näyttää nauttivan siitä. Hänessä on kuitenkin pohjimmiltaan kolme erilaista perusluonnetta (joissa kaikissa esiintyy poikamaista charmia, mutta myös oma, pimeämpi puolensa). Kheldar itse kutsuu noita kolmea persoonallisuutta nimellä "maagikko, minä ja varas".
Kheldar on loistava maagikko, sitä ei käy kieltäminen. Silloin hän on vakava, ja tosiaan ottaa asiat vakavasti, eikä vain hymähtele huvittuneena jos joku on kuollut jossain. Hän ei koskaan alennu maagikkona mihinkään pelleilyyn tai taitojen kerskailuun, eli hän ei harjoita magiaa turhaan tai siksi, että taidot pitäisi todistaa jollekin älykääpiölle. Huumoria hänestä löytyy kyllä aina, mutta tietoa sitäkin enemmän. Kheldar tosin ei jostakin syystä anna ihmisille sitä kuvaa, että tietäisi asioista paljon, taikka että olisi oikeasti viisas maagikko. Ei, pikemminkin hän johdattelee ihmiset uskomaan, että hän on vainen pahainen illuusioiden tekijä, joka koittaa saada elantonsa kadulla näytöksiä järjestämällä. Yleensä kanssakävijöille Kheldarin neuvokkuus ja taidokkuus tulee suurena yllätyksenä ja epäuskona. Maagikkona oleminen on ainoata aikaa, jolloin herran omatunto toimii. Hänestä voi tulla jopa vastuullinen mies, joka välittää muistakin kuin vain itsestään.
Kheldarin "oikea minä" onkin sitten kaikkea muuta kuin äsken kuvailtiin. Hän on varsinainen hauskuuttaja, eikä osaa ottaa mitään vakavasti (ellei se vakava asia kohdistu jollain tapaa häneen). Täytyy kai myös myöntää, että Kheldariin uppoaa jos jonkilaiset väkevät juomatkin, eikä tuo naisten (ja umpihumalassa joskus miestenkään) seura ole mitenkään oudoksuttavaa. Kheldar on tosiaan siis mutkaton mies, joka ei paljoa huolehdi asioista - paitsi tietysti omaisuudestaan. Häntä ei paljoa surullisena nähdä, koska mies yleensä suhtautuu kaikkiin onnettomuuksiin sarkastisen vähättelyn kera. Se onkin Kheldarin suojamuuri; jos asioita ei käsittele ja ne vain unohtaa, eivät ne varmastikaan vaivaa mieltä sen suuremmin. Aika ajoin voikin vaikuttaa, ettei Kheldarilla mitään tunteita olekaan. Tämähän ei ole totta, sillä mies kyllä suuttuu lapsellisen helposti ja sen takia voi kiduttaa seuralaisiaan piikikkään ärsyttävillä letkautuksilla.
Varkaana ollessaan Kheldar on petollinen, erittäin petollinen (ei häneen tosin muutenkaan kannata kovin sinisilmäisesti luottaa). Hän on aina jotakin muuta kuin oikeasti on. Hän voi esittää olevansa kamala kelju ja huijari, joka paljastuukin sitten mitä hyväntahtoisimmaksi olennoksi mitä Ageaspol päällään kantaa. Tai, hän voi olla hiukan ujo ja sulkeutunut tyyppi, joka yhtäkkiä tilanteen saadessa uuden käänteen osoittautuu hurjaksi taistelijaksi. Tosin Kheldar kyllä varkaana harvemmin taistelee. Mystisesti kaikkoaminen taikka väkijoukkoon lipuminen on hänen mieleensä (ja kuinka mies rakastaakin sitten piilopaikastaan katsoa vastustajiensa hölmistyneitä ilmeitä). Kheldar on mestari huijaamisessa. Hän on höynäyttänyt monia taitavia varkaita, ja hänen maineensa on jo melko laajalle levinnyt. Yksikään itseään kunnioittava varas taikka rikollinen ei voi sanoa, etteikö olisi koskaan kuullut Kheldarista (millä nimellä sitten tämän tunteekaan). Häkellyttävän naamioitumistaidon takia kukaan ei koskaan osaa yhdistää Kheldaria hänen todelliseen minäänsä, taikka maagikkopuoleensa, joten näillä näkymin hänen pitäisi olla aivan turvassa. Kheldarin kädet ovat vikkelät, ja niillä hän voi mukavan juttutuokionkin aikana varastaa vieraaltaan lähes kaikki arvoesineet mitä tämä mukanaan kantaa. Varas-Kheldar ei tunne sääliä eikä empatiaa. Hänestä ei osaa lukea taitavakaan ihminen yhtäkään tunnetta, ellei mies niitä sitten ihan avoimesti näytä.
Näin yhteenvetona voisi sanoa, että Kheldar on miellyttävimmillään ollessaan maagikko. Silloin hänestä saa jotakin järkevää ulos, eikä vain epämääräistä mongerusta (kuten esimerkiksi omana itsenä ollessaan mukana joissakin juomingeissa).
Kheldarin menneisyys on melko tyypillinen maagikon menneisyys. Hän syntyi kasvukauden ja kehryykauden vaihdon aikana jo kolmihenkiseen perheeseen. Kukaan perheestä ei omannut maagisia kykyjä, joten oli suoranainen ihme että ne tulivat Kheldarille. Perheen isä, Kelem Ashdaron, otti asian tutkittavakseen ja löysi pian vanhoista suvun historian kirjoista erään maagikon. Tämä mies oli kuollut jo kaksisataa vuotta sitten, mutta jollakin tapaa hänen suonissa virtaava magia oli siirtynyt aina Kheldarille saakka. Kheldarin isosisko, Charyna, oli asiasta innoissaan, mutta perheen äiti (Nalacke Ashdaron) näytti olevan huolissaan, eikä syyttä. Kheldarin isän ja erään maagikon sopimuksesta kyseinen maagikko noukki pojan mukaansa tämän ollessa kymmenen. Siitä alkoikin kova kasvatus kohti maagikon uraa. Kyseinen vanha herra, Queven nimeltään, osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi mitä Kheldar olisi tulevaisuudelleen voinut toivoa. Kotiin jäädessään hän ei todennäköisesti olisi oppinut yhtikäs mitään, mutta tämän maagikon seurassa hän oppi lähes kaiken mitä nykyään tietää. Kheldar onkin varma, ettei hänen kohdalleen osu enää koskaan yhtä maagikon uralleen omistautunutta henkilöä kuin Quevenin.
Vuodet kuluivat, ja Kheldar varttui vähitellen yhä vahvemmaksi maagikoksi. Hänen kehityksensä oli nopeaa, mutta vanha opettaja jätti opeista pois kokonaan kaikki yrttitietoudet (ne olivat kuulemma "turhinta mitä maagikko voisi opetella"). Kheldar sai siis tyytyä parannusloitsujen opettelemiseen. Nuorukainen sai aina välillä käydä sivistyksen parissa eli kotona tervehtimässä vanhempiaan, mutta jo parin päivän päästä hänen oli lähdettävä takaisin vaeltelemaan Quevenin kanssa oppia etsimään. Kheldarin ja Quevenin alkuvihan jälkeen heistä tuli läheiset - Queven oli Kheldarille kuin toinen isä. Molemmat tiesivät, ettei Kheldar, nuori maagikko, enää kauaa tarvinnut opettajaansa, ja niinpä Kheldar heräsikin eräänä aamuyönä yksin maagisen viestin kera, jossa Queven oli jättänyt jäähyväisensä. Typertynyt Kheldar tunsi olonsa vähintään tyhjäksi viestiä lukiessaan, ja monen vuoden tutut rutiinit olivatkin yhtäkkiä historiaa. Silloin 17-vuotias poika tiesi, ettei hänen kannattanut palata enää kotiin, siispä hän lähti maailmaa kiertämään, osittain toivoen että löytäisi opettajansa.
Kheldar oli oppinut varastamaan ennen kahdeksannetta ikävuotta, joten 17-vuotiaana hänen taitonsa siinäkin olivat kehittyneet jonkin verran. Eri kaupungeissa kierrellessään Kheldar oppi tuntemaan alamaailman hyvin, osittain siksi että käytti magiaa hyväkseen alussa. Sitten vartuttuaan, noin 19-vuotiaana, hänen ajatusmaailmansa muuttui ja nuorukainen päätti, että hänen nimensä varkaana tultaisiin tuntemaan puhtaasti oveluuden ja lahjojen takia, eikä magian. Kheldar kehitti aivan omanlaisensa tyylin naamioitumiseen, ja kiinnitti huomiota eri "roolihahmojensa" kieleen (nämä tosin yleensä magian avulla), käyttäytymiseen ja elehtimiseen. Kahdenkymmenennen syntymäpäivänsä kunniaksi Kheldar otti käyttöön nimen Findaráto Ancalímon, ja ryöväsi putipuhtaaksi puolessa tunnissa erään rikkaan miehen talon, joka oli täynnä vartijoita, ansoja sekä muita loukkuja varkaiden varalle. Siitä lähtien Kheldarin maine on vain saanut kunniaa osakseen, eikä mies ole nyt 23-vuoden iässäkään aikeissaan jättää varkaiden puuhia pois elämästään. Tosin hänen rämäpäisyyteensä on tullut hiukan aikuismaisuutta iän karttuessa, mutta kun on Kheldar kyseessä, voi siltä mieheltä odottaa vielä monia yllätyksiä.
Vaikka Kheldar yleensä välttää taistelemisen, ei se tarkoita etteikö hänellä olisi aseita. Tai no, ei hän niitä itse kovasti omista, vaan yleensä nappaa sen joka on kättä lähimpänä. Herramme mukana kuitenkin kulkee aina jokusen määrä heittoveitsiä vyössä roikkuen, tosi hän ei pidä niitä sen takia, että tosiaan osaisi käyttää niitä, vaan pikemminkin pienenä varoituksena muille. Selässä on kaksi hiukan miekkaa lyhyempää teräasetta, jotka voi nopeasti vetäistä taistelun koittaessa.
Aseiksi voisi lukea myös puisen sauvan, jonka avulla Kheldar joskus kanavoi voimansa. Mies käyttää kyllä myös pelkästään kättään, mutta joskus se on vain helpompaa tämän esineen kautta. Sauva on tehty hopeapajusta, ja sen varressa on muinaista kirjoitusta, jota vain harvat osaavat enää lukea.
Ainoa elävä olento eläinkunnasta, jota Kheldar sietää, on hänen lemmikkinsä Gwin. Kyseessä oleva otus on ruskeanharmaa kärppä, jonka luonnetta ei ole turhaan säyseydellä pilattu. Kärppä kulkee aina Kheldarin hupussa, missä se suurimmaksi osaksi viettää aikaansa nukkuen. Jotenkin tällä eläimellä on aina myös tapana kadota kun tiedossa on hankaluuksia. Jostakin se sitten aina vaan ilmestyy takaisin Kheldarin luokse. Vaikka eläin on tärkeä Kheldarille, ei näillä kahdella ole minkäänlaista kommunikointiyhteyttä. Tosin joskus Kheldarista tuntuu siltä, että Gwin tekisi kaikkensa ärsyttääkseen häntä...
Muita esineitä miehellä toki keikkuu mukana. Hänellä on jonkinlainen laukku, jossa hän kantaa mukanaan erilaisia naamiointitarvikkeita, kuten vaatteita ja päähineitä.
Siispä häntä kutsutaan ystävien toimesta Taerran Anthonniksi. Aivan uusille tuttaville sekä muukalaisille hän on "vain Kelther".
Ikää on ehtinyt karttua vasta vaivaiset 23 vuotta.
Sukupuoli on tietysti mies, mikäli se ei vielä valjennut.
Veikkonen on täydet 180,5 cm pitkä ja painaa ruhtinaalliset 62 kg.
Rodultaan hän on aivan tuikitavallinen maeri.
Mies harjoittaa kahta ammattia; maagikon työn sivussa hän toimii varkaana.
Hänet on myös etsintäkuulutettu lukemattomissa paikoissa, mutta koska Kheldar on myös oiva naamioituja sekä keksii itselleen koko ajan uusia roolinimiä, on häntä lähes mahdotonta saada kiinni.
Kheldarin maine kiirii hänen edellään. Valehtelematta jokainen alamaailman varas tuntee miehen ryöstönimet: Keith Trantoul, Herra Áldose, sekä kuuluisimman kaikista, Findaráto Ancalímon.
Periaatteessa Kheldar voisi näyttää ulkoisesti miltä häntä huvittaisi, onhan mies sentään oiva maagikko ja vielä oivempi silmänkääntötemppujentekijä. Mutta muunnellessaan ulkonäköään hän harvoin, ellen sanoisi jopa koskaan, turvautuu maagisiin keinoihin.
Kheldar on eräänlainen.. perusilmestys kadulla. Sellainen henkilö, jonka kasvot unohtuvat ne kerran nähtyään. Silkassa tavallisuudessaankin on kyllä myönnettävä, että hänen kasvonpiirteensä ovat melko miellyttävät kun niitä jää hetkeksi tutkimaan. Miehen vaalea iho on yleensä hennon tomukerroksen sävyttämä, eikä Kheldar liiaksikaan vältä likaantumista. (Saattaa mennä niinkin pitkä aika viimeisimmästä kylvystä, että seuraavalla kerralla hän joutuu hinkkaamaan lian itsestään irti.)
Kheldar omistaa maantienruskeat, olkapäille asti ulottuvat hiukan takkuiset hiukset. Ne eivät todellakaan ole sitä helpointa laatua, vaan menevät silmittömään takkuun parista rajusta tuulenpuuskasta (ne myös kihartuvat kostealla säällä). Etuhiukset ovat hiukan lyhyemmät kuin takaa, ja mies yleensä antaakin niiden laskeutua varjostamaan silmiään. Siitä on ilmeisesti tullut vain tapa, sillä Kheldarin silmät ovat ehdottomasti parasta mitä hänen yleensä rähjäisestä ilmestyksestään saa irti. Ne ovat suuret, ilmeikkäät (ilmeikkyyttä lisää herran syvänmustat kulmakarvat) ja syvän safiirinsiniset. Nuo ovelasti sirrillä olevat silmät näkevät kaikkea sellaistakin, mitä tavalliset ihmiset eivät voisi koskaan huomata. Miehen kasvonpiirteet ovat voimakkaat sekä varsin selkeät. Hänellä on suhteellisen kapea leuka sekä pitkä, terävä ja yllättävän suora nenä. Hänen suunsa on sopivan suuri, joka usein nähdään ärsyttävän kaikkitietävässä tai (väärässä tilanteessa) oudoksuttavan huvittuneessa virneessä. Joskus Kheldar myös antaa partansa kasvaa pikkusen matkaa, mutta yleensä hän ajaa sen mielellään pois.
Sanotaan vaikka näin, että ruumiinrakenteensa takia Kheldaria ei todellakaan ole luotu nyrkkitappeluihin. Hän on pitkä, ei siinä mitään, mutta mies näyttää melko aliravitulta. Ei sekään aivan totuus ole, parhaiten häntä kuvaisi parhaiten sanat "hoikka" ja "lihaksikas". Kheldarin jäsenet ovat pitkät ja hyvin muotoutuneet, ja hänen sormensa ovat melkoisen hoikat ja jäntevät.
Herran pukeutuminen on yhdellä sanalla kuvattuna vaihtelevaa. Hänen perustamineensa kuitenkin ovat sellaiset, mitä voisi nähdä lähes kenen tahansa vastaantulijat päällä. Mies suosii tummia, mutta silti maanläheisiä värejä. Hänellä on jaloissaan yleensä vaaleanharmaat, mukavan väljät housut, joissa on pari reikää alhaalla lahkeissa. Ne kuitenkin peittyvät kenkien varsien alle, jotka puolestaan on tehty tummanruskeasta, laadukkaasta nahasta, ja joiden kärki kapenee melko jyrkästi. Väljiä housuja pitää ylhäällä kaksi leveää vyötä, jossa roikkuukin sitten kaiken maailman hilpetöörejä. On rahapussukkaa, kelloja, onnenkoruja, sulkia, kiviä silkkipussissa, loitsukääröjä, karttoja, itse asiassa melkeinpä mitä vain. Kheldarilta yleensä sattuukin löytymään kaikki tarpeellinen ("Ei kenelläkään sattuisi olemaan pyöreää lasilinssiä?" "Löytyy"). Paidan asemaa toimittaa pitkähihainen, tummansinisen sävyinen puuvillapaita, jonka hihat levenevät hiukan. Siinä on kauluspaidalle ominaiset kaulukset, jotka avautuvat vain leveämmälle, ja niistä lähtee kaksi narua. Se on ehdottomasti Kheldarin yksi suosikkipaidoista, sillä se on myös niin väljä, että laiha lieromme pystyy piilottamaan sen alle ties mitä aarteita. Paidan päällä yleensä sitten nähdään jonkinlainen viitta. Ja viitoista puheen ollen, Kheldar kantaa (ainakin talvisin) yllään mustaa viittaa. Kaukaa katsottuna se näyttää oudon paksulta, mutta lähemmäs tultaessa hoksaakin, että se on tehty kokonaan mustasta, sileähköstä turkista, ja sen hupussa keikkuu suden korvat. Se onkin Kheldarin iänikuinen kerskailun aihe; kuinka hän tappoi suurimman suden mitä oli koskaan nähnyt ja teki siitä viitan (totuushan on sitten aivan toinen; mies varasti sen kolkattuaan uhrin tajuttomaksi kepillä).
Käytännössä katsoen Kheldaria ei voi koskaan oikein oppia tuntemaan läpikotaisin, niin monivivahteinen hänen luonteensa on. Tällä miehellä on niin monta persoonallisuutta, ettei olisi mikään ihme, jos hän olisi itsekin mennyt sekaisin sen faktan kanssa, kuka hän oikeasti on. Yksi varkaan ammatin varjopuolia, ikävä kyllä, mutta Kheldar vain näyttää nauttivan siitä. Hänessä on kuitenkin pohjimmiltaan kolme erilaista perusluonnetta (joissa kaikissa esiintyy poikamaista charmia, mutta myös oma, pimeämpi puolensa). Kheldar itse kutsuu noita kolmea persoonallisuutta nimellä "maagikko, minä ja varas".
Kheldar on loistava maagikko, sitä ei käy kieltäminen. Silloin hän on vakava, ja tosiaan ottaa asiat vakavasti, eikä vain hymähtele huvittuneena jos joku on kuollut jossain. Hän ei koskaan alennu maagikkona mihinkään pelleilyyn tai taitojen kerskailuun, eli hän ei harjoita magiaa turhaan tai siksi, että taidot pitäisi todistaa jollekin älykääpiölle. Huumoria hänestä löytyy kyllä aina, mutta tietoa sitäkin enemmän. Kheldar tosin ei jostakin syystä anna ihmisille sitä kuvaa, että tietäisi asioista paljon, taikka että olisi oikeasti viisas maagikko. Ei, pikemminkin hän johdattelee ihmiset uskomaan, että hän on vainen pahainen illuusioiden tekijä, joka koittaa saada elantonsa kadulla näytöksiä järjestämällä. Yleensä kanssakävijöille Kheldarin neuvokkuus ja taidokkuus tulee suurena yllätyksenä ja epäuskona. Maagikkona oleminen on ainoata aikaa, jolloin herran omatunto toimii. Hänestä voi tulla jopa vastuullinen mies, joka välittää muistakin kuin vain itsestään.
Kheldarin "oikea minä" onkin sitten kaikkea muuta kuin äsken kuvailtiin. Hän on varsinainen hauskuuttaja, eikä osaa ottaa mitään vakavasti (ellei se vakava asia kohdistu jollain tapaa häneen). Täytyy kai myös myöntää, että Kheldariin uppoaa jos jonkilaiset väkevät juomatkin, eikä tuo naisten (ja umpihumalassa joskus miestenkään) seura ole mitenkään oudoksuttavaa. Kheldar on tosiaan siis mutkaton mies, joka ei paljoa huolehdi asioista - paitsi tietysti omaisuudestaan. Häntä ei paljoa surullisena nähdä, koska mies yleensä suhtautuu kaikkiin onnettomuuksiin sarkastisen vähättelyn kera. Se onkin Kheldarin suojamuuri; jos asioita ei käsittele ja ne vain unohtaa, eivät ne varmastikaan vaivaa mieltä sen suuremmin. Aika ajoin voikin vaikuttaa, ettei Kheldarilla mitään tunteita olekaan. Tämähän ei ole totta, sillä mies kyllä suuttuu lapsellisen helposti ja sen takia voi kiduttaa seuralaisiaan piikikkään ärsyttävillä letkautuksilla.
Varkaana ollessaan Kheldar on petollinen, erittäin petollinen (ei häneen tosin muutenkaan kannata kovin sinisilmäisesti luottaa). Hän on aina jotakin muuta kuin oikeasti on. Hän voi esittää olevansa kamala kelju ja huijari, joka paljastuukin sitten mitä hyväntahtoisimmaksi olennoksi mitä Ageaspol päällään kantaa. Tai, hän voi olla hiukan ujo ja sulkeutunut tyyppi, joka yhtäkkiä tilanteen saadessa uuden käänteen osoittautuu hurjaksi taistelijaksi. Tosin Kheldar kyllä varkaana harvemmin taistelee. Mystisesti kaikkoaminen taikka väkijoukkoon lipuminen on hänen mieleensä (ja kuinka mies rakastaakin sitten piilopaikastaan katsoa vastustajiensa hölmistyneitä ilmeitä). Kheldar on mestari huijaamisessa. Hän on höynäyttänyt monia taitavia varkaita, ja hänen maineensa on jo melko laajalle levinnyt. Yksikään itseään kunnioittava varas taikka rikollinen ei voi sanoa, etteikö olisi koskaan kuullut Kheldarista (millä nimellä sitten tämän tunteekaan). Häkellyttävän naamioitumistaidon takia kukaan ei koskaan osaa yhdistää Kheldaria hänen todelliseen minäänsä, taikka maagikkopuoleensa, joten näillä näkymin hänen pitäisi olla aivan turvassa. Kheldarin kädet ovat vikkelät, ja niillä hän voi mukavan juttutuokionkin aikana varastaa vieraaltaan lähes kaikki arvoesineet mitä tämä mukanaan kantaa. Varas-Kheldar ei tunne sääliä eikä empatiaa. Hänestä ei osaa lukea taitavakaan ihminen yhtäkään tunnetta, ellei mies niitä sitten ihan avoimesti näytä.
Näin yhteenvetona voisi sanoa, että Kheldar on miellyttävimmillään ollessaan maagikko. Silloin hänestä saa jotakin järkevää ulos, eikä vain epämääräistä mongerusta (kuten esimerkiksi omana itsenä ollessaan mukana joissakin juomingeissa).
Kheldarin menneisyys on melko tyypillinen maagikon menneisyys. Hän syntyi kasvukauden ja kehryykauden vaihdon aikana jo kolmihenkiseen perheeseen. Kukaan perheestä ei omannut maagisia kykyjä, joten oli suoranainen ihme että ne tulivat Kheldarille. Perheen isä, Kelem Ashdaron, otti asian tutkittavakseen ja löysi pian vanhoista suvun historian kirjoista erään maagikon. Tämä mies oli kuollut jo kaksisataa vuotta sitten, mutta jollakin tapaa hänen suonissa virtaava magia oli siirtynyt aina Kheldarille saakka. Kheldarin isosisko, Charyna, oli asiasta innoissaan, mutta perheen äiti (Nalacke Ashdaron) näytti olevan huolissaan, eikä syyttä. Kheldarin isän ja erään maagikon sopimuksesta kyseinen maagikko noukki pojan mukaansa tämän ollessa kymmenen. Siitä alkoikin kova kasvatus kohti maagikon uraa. Kyseinen vanha herra, Queven nimeltään, osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi mitä Kheldar olisi tulevaisuudelleen voinut toivoa. Kotiin jäädessään hän ei todennäköisesti olisi oppinut yhtikäs mitään, mutta tämän maagikon seurassa hän oppi lähes kaiken mitä nykyään tietää. Kheldar onkin varma, ettei hänen kohdalleen osu enää koskaan yhtä maagikon uralleen omistautunutta henkilöä kuin Quevenin.
Vuodet kuluivat, ja Kheldar varttui vähitellen yhä vahvemmaksi maagikoksi. Hänen kehityksensä oli nopeaa, mutta vanha opettaja jätti opeista pois kokonaan kaikki yrttitietoudet (ne olivat kuulemma "turhinta mitä maagikko voisi opetella"). Kheldar sai siis tyytyä parannusloitsujen opettelemiseen. Nuorukainen sai aina välillä käydä sivistyksen parissa eli kotona tervehtimässä vanhempiaan, mutta jo parin päivän päästä hänen oli lähdettävä takaisin vaeltelemaan Quevenin kanssa oppia etsimään. Kheldarin ja Quevenin alkuvihan jälkeen heistä tuli läheiset - Queven oli Kheldarille kuin toinen isä. Molemmat tiesivät, ettei Kheldar, nuori maagikko, enää kauaa tarvinnut opettajaansa, ja niinpä Kheldar heräsikin eräänä aamuyönä yksin maagisen viestin kera, jossa Queven oli jättänyt jäähyväisensä. Typertynyt Kheldar tunsi olonsa vähintään tyhjäksi viestiä lukiessaan, ja monen vuoden tutut rutiinit olivatkin yhtäkkiä historiaa. Silloin 17-vuotias poika tiesi, ettei hänen kannattanut palata enää kotiin, siispä hän lähti maailmaa kiertämään, osittain toivoen että löytäisi opettajansa.
Kheldar oli oppinut varastamaan ennen kahdeksannetta ikävuotta, joten 17-vuotiaana hänen taitonsa siinäkin olivat kehittyneet jonkin verran. Eri kaupungeissa kierrellessään Kheldar oppi tuntemaan alamaailman hyvin, osittain siksi että käytti magiaa hyväkseen alussa. Sitten vartuttuaan, noin 19-vuotiaana, hänen ajatusmaailmansa muuttui ja nuorukainen päätti, että hänen nimensä varkaana tultaisiin tuntemaan puhtaasti oveluuden ja lahjojen takia, eikä magian. Kheldar kehitti aivan omanlaisensa tyylin naamioitumiseen, ja kiinnitti huomiota eri "roolihahmojensa" kieleen (nämä tosin yleensä magian avulla), käyttäytymiseen ja elehtimiseen. Kahdenkymmenennen syntymäpäivänsä kunniaksi Kheldar otti käyttöön nimen Findaráto Ancalímon, ja ryöväsi putipuhtaaksi puolessa tunnissa erään rikkaan miehen talon, joka oli täynnä vartijoita, ansoja sekä muita loukkuja varkaiden varalle. Siitä lähtien Kheldarin maine on vain saanut kunniaa osakseen, eikä mies ole nyt 23-vuoden iässäkään aikeissaan jättää varkaiden puuhia pois elämästään. Tosin hänen rämäpäisyyteensä on tullut hiukan aikuismaisuutta iän karttuessa, mutta kun on Kheldar kyseessä, voi siltä mieheltä odottaa vielä monia yllätyksiä.
Vaikka Kheldar yleensä välttää taistelemisen, ei se tarkoita etteikö hänellä olisi aseita. Tai no, ei hän niitä itse kovasti omista, vaan yleensä nappaa sen joka on kättä lähimpänä. Herramme mukana kuitenkin kulkee aina jokusen määrä heittoveitsiä vyössä roikkuen, tosi hän ei pidä niitä sen takia, että tosiaan osaisi käyttää niitä, vaan pikemminkin pienenä varoituksena muille. Selässä on kaksi hiukan miekkaa lyhyempää teräasetta, jotka voi nopeasti vetäistä taistelun koittaessa.
Aseiksi voisi lukea myös puisen sauvan, jonka avulla Kheldar joskus kanavoi voimansa. Mies käyttää kyllä myös pelkästään kättään, mutta joskus se on vain helpompaa tämän esineen kautta. Sauva on tehty hopeapajusta, ja sen varressa on muinaista kirjoitusta, jota vain harvat osaavat enää lukea.
Ainoa elävä olento eläinkunnasta, jota Kheldar sietää, on hänen lemmikkinsä Gwin. Kyseessä oleva otus on ruskeanharmaa kärppä, jonka luonnetta ei ole turhaan säyseydellä pilattu. Kärppä kulkee aina Kheldarin hupussa, missä se suurimmaksi osaksi viettää aikaansa nukkuen. Jotenkin tällä eläimellä on aina myös tapana kadota kun tiedossa on hankaluuksia. Jostakin se sitten aina vaan ilmestyy takaisin Kheldarin luokse. Vaikka eläin on tärkeä Kheldarille, ei näillä kahdella ole minkäänlaista kommunikointiyhteyttä. Tosin joskus Kheldarista tuntuu siltä, että Gwin tekisi kaikkensa ärsyttääkseen häntä...
Muita esineitä miehellä toki keikkuu mukana. Hänellä on jonkinlainen laukku, jossa hän kantaa mukanaan erilaisia naamiointitarvikkeita, kuten vaatteita ja päähineitä.