Post by Amelia on Nov 27, 2006 13:49:14 GMT -5
SPOILAA KUUDETTA HARRY POTTER KIRJAA!
Kirjoittanut: Amelia
Juonipaljastukset: Luultavasti kaikista kirjoista, varsinkin kuudennesta
Luokitus: en tiedä vielä varmasti, luultavasti K-15
Disclaimer: Tämä tarina perustuu J.K. Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin keksimiä ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.
Nimien merkityksistä ja vuosiluvuista kiitos www.kaakao.net/sieppi/ :ille!
A/N: Tarinassa on lukuisia omakeksimiä hahmojani, esimerkiksi Merope Kolkon sisko (Theodora) ja toinen kaksospojista (Theo). Myös uudet PVS ja liemiopettajat ovat omaa käsialaani. Kei Valéro (© Lucifer) on ystäväni roolipelihahmo, jota auliisti olen saanut muokata omiin tarpeisiini tätä tarinaa varten. Eli mitään ei kopioida, ei edes ideaa.
Otsikko: Tosinimi (saattaa vaihtua vielä)
Tyylilajit: Action, Romance, Deathfic, Humour (hiukan), Shlash (shounen-ai)
(Pää)hahmot: Harry Potter, Draco Malfoy, Kei Valéro, Lordi Voldemort
Summary: Vuonna 1927 tapahtui jotakin, joka tulisi vuosien kuluttua vavisuttamaan koko velhomaailmaa. Merope Kolkko, nainen, joka polveutui suoraan Salazar Luihuisesta, sai pojan, Tom Valedron. Tai niinhän kaikki luulivat. Tuona iltana tehtiin jotakin, jonka vuoksi vannottiin, ettei tieto siitä koskaan löytäisi tietään ulkomaailmaan. Toisin kuin tiedettiin, Merope saikin todellisuudessa kaksoset. Tom ja Theo, samaa verta ja silti niin erilaiset. Theosta huomattiin heti, ettei Salazarin veri kiertänyt tässä niin voimakkaana kuin Tomissa. Merope ei rakastanut tätä lasta "huonon veren" takia, vaan käski siskonsa Theodoran tappaa tämän. Theodorasta ei kuitenkaan löytynyt julmuutta tappaa lasta, vaan vei sen kaukaisille sukulaisilleen. Heidän sukunimensä muunnettiin Valéroksi, ja niin salaisuus pysyi visusti salassa. Suoritettiin Uskollisuusloitsu, ja nyt Theodora asuu visusti piilossa, ellei ole jopa jo kuollut.
Voldemortin tarinan me toki tunnemme; poika joutui orpokotiin heti äitinsä kuoltua, pääsi Tylypahkaan, aiheutti sittemmin kauhua ja kuolemia niin velho- kuin jästimaailmassakin. Ainoa seikka, mitä tämä voimakas, nyt taas valtaan noussut Pimeyden Ruhtinas ei tiedä on se, että hänen salatun veljensä, Theon, lapsi on elossa. Kei Valéro, poika, joka on Harry Potterin lailla mahdollisesti kykeneväinen syrjäyttämään Voldemortin valta-asemastaan on tullut Tylypahkaan. Mutta kun Voldemort saa vihiä tästä uudesta oppilaasta Draco Malfoyn kautta, mitä voidaan odottaa tulevaisuudelta? Ystävyyssuhteita katkeaa, uusia liittoja järjestetään. Petokset paljastuvat, salaisuudet saadaan selville. Kun oikea hetki tulee, tekeekö Harry valinnan itsensä vai velhomaailman puolesta?
____________________________________________________
Prologi: Kaksoset
Pikku Hirttivaara, 31.12.1927
Joulukuinen, sadetta lupaileva ilma tuntui painostavalta. Maaperä oli edelleen kostea viime sadekuurosta, mutta pian sitä alkoi peittää räntäkerros. Kuukaan suostunut näyttäytymään tummien pilvien seasta millään, aivan kuin se olisi tahallaan halunnut pilkata Pikku Hirttivaaran asukkaita loistamalla olemattomuudellaan.
Metsän keskellä, ei kovinkaan kaukana itse kylästä, seisoi huterin jaloin pieni, tummasta puusta tehty mökki. Asumus näytti siltä, että se räsähtäisi kasaan pienimmästäkin tuulenhenkäyksestä. Tähän saakka se oli kuitenkin kestänyt kunniakkaasti. Ja hetken aikaa sen tulisikin vielä sinnitellä, sillä sisällä mökissä oli käynnissä synnytys.
Merope Kolkko puristi siroilla nyrkeillään lakanoista kiinni lujemmin joka sekunti. Hän haukkoi henkeä kuuluvasti, eikä välittänyt niistä lukuisista hikipisaroista jotka kiilsivät helmien lailla hänen otsallaan. Poltteleva kipu myllersi jossakin hänen sisällään, eikä nainen osannut kuvailla sitä tuskaa jota nyt tunsi.
"Vielä pari kertaa, hyvin tämä sujuu.." käskevä ääni neuvoi toisen edestä, tosin se kantautui Meropen korviin kuin meren pohjasta; epäselvänä ja vääristyneenä.
Tummanruskeat hiukset olivat hien takia menneet pienille kiharoille, ja naisen kasvot olivat suorastaan huolestuttavan kalpeat. Harmaanvihreät silmät aukesivat nyt jälleen kerran, pälyilivät ympäri pientä huonetta kuin etsien pakoreittiä tuosta kamalasta kivusta.
Merope teki niin kuin käskettiin; ponnisti lujaa, ja kuuli viimein ehkä elämänsä suloisimman äänen: vastasyntyneenlapsen parkaisun.
Kipu ei vieläkään hellittänyt. Salazar Luihuisen perillinen huohotti raskaasti sängyllä, ja nautti siitä hetken kivuttomuudesta. Sitten tuskan aalto pyyhkäisi taas hänen ylitseen, vavisuttaen hänen koko kehoaan.
"Tämä on kohta ohi", ääni, joka kuului nyt yhä heikommin, sanoi tällä kertaa lempeämmin. Merope ponnisti jälleen, kerran, toisenkin ja kolmannen... kunnes hänen korvansa saavuttivat toisen parkaisun joka yhtyi sitten jo syntyneen lapsen huutoon.
Syvästä kiitollisuuden ja helpottuneisuuden tunteesta huolimatta hän alkoi tuntea olonsa jotenkin raskaammaksi kuin äsken. Nainen kohotti vaivalloisesti päätään litteäksi menneeltä tyynyltä, ja ojensi heikosti kättään lapsia kohti. Kului noin kymmenen minuuttia, kun hän piteli kaksospoikia sylissään, hyssytteli hiljaa näiden korviin.
Merope käänsi katseen siskoonsa, Theodoraan, ja katsoi sitten taas poikiaan, kunnes sulki silmänsä. Hänen ilmeensä synkistyi hiukan, kun hän tunnusteli toista poikaa.
"Theo.." nainen kuiskasi yllättäen, silitteli oikeanpuoleisen pojan päätä. "Hänen verensä.. on laimeaa"
Theodora kohensi ryhtiään, laittoi veriset liinat pois ja tuli siskonsa sängyn ääreen. "Entä toinen?"
"Tom.. Lomen.. Valedro. Isänsä mukaan", Merope sanoi yhteen puristettujen hampaiden välistä, sillä hänen olonsa alkoi tuntua tuskaisen kuumeiselta. Theodora huomasi tämän.
"Mitä hänelle tehdään?" hän kysyi kuin kiirehtien, harmaiden silmien vilkaistessa poikaan, Theoon.
"Tiedät kyllä."
Theodora antoi otsatukkansa valahtaa silmiensä eteen, jottei hänen kärsivä ilmeensä olisi paljastunut sisarelleen. Nainen nousi ylös, asteli ulko-oven oven luo ja nappasi mustan, paksun viittansa naulakosta. Hän laittoi sen soljet kiinni, asetti hupun päähänsä ja tuli takaisin Meropen luokse. Theodora nappasi Theon syliinsä ja kietoi pöydältä ottaman huovan tiukasti lapsen ympärille.
"Tulen pian takaisin", lasta pitelevä nainen sanoi ja vilkaisi Meropeen, joka näytti häilyvän tajuttomuuden rajamailla.
Kylmä tuuli otti heidät molemmat ikävästi vastaan kun vaaleanruskeahiuksinen nainen avasi oven. Theodora avasi viittaansa sen verran, että sai ujutetuksi lapsen sen sisään. Sitten hän lähti astelemaan syvemmälle metsään.
Nainen vilkuili ympärilleen pimeässä metsässä, tietämättömänä siitä että kotona hänen siskonsa kävi kamppailua elämästä ja kuolemasta. Ehkä sen takia hän ei pitänyt kamalaa kiirettä. Lapsi liikahteli levottomana viitan sisällä aina silloin tällöin. Nainen puri alahuultaan, mietti samalla kuumeisesti mitä hänen pitäisi tehdä.
Theodora lisäsi vauhtia, kunnes saapui jyrkänteen luokse. Hän kurottautui katsomaan rotkon syvyyksiin, ja vilkaisi sitten Theoa raottaen viitan helmaa. Pari räntäpisaraa pääsi putoamaan lapsen päälaelle, ja poika inahti pienesti. Harmaiden silmien epätoivoinen katse liukeni jälleen rotkoon.
Mitä minä teen? En voi heittää häntä tuonne..
Aikaa kului. Nyt vedeksi muuttuneet pisarat kaksikon ympärillä voimistuivat ja välillä laantuivat, eivät kuitenkaan kaikonneet. Taivas pysyi yhtä synkkänä. Viimein Theodora lähetti mielessään anteeksipyynnön Meropelle, ja kaikkoontui erään vanhan kartanon eteen.
"Täällä sinä olet turvassa, Theo", hän kuiskasi ja lähti kulkemaan heikosti tuota kartanoa kohti, jonka ikkunoista loisti houkuttelevan lämmin valo.
____________________________________________________
Okey. Eli ole varmaan kovin vaikeaa huomata, etten kirjoittele paljon mitään synnytyskohtauksia. Muttah.. ensimmäinen luku on tulossa viimeistään joululomalla. Kommentteja ja kysymyksiä saa heitellä niin paljon kuin sielu sietää, myös negatiivistä n.n
Kirjoittanut: Amelia
Juonipaljastukset: Luultavasti kaikista kirjoista, varsinkin kuudennesta
Luokitus: en tiedä vielä varmasti, luultavasti K-15
Disclaimer: Tämä tarina perustuu J.K. Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin keksimiä ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.
Nimien merkityksistä ja vuosiluvuista kiitos www.kaakao.net/sieppi/ :ille!
A/N: Tarinassa on lukuisia omakeksimiä hahmojani, esimerkiksi Merope Kolkon sisko (Theodora) ja toinen kaksospojista (Theo). Myös uudet PVS ja liemiopettajat ovat omaa käsialaani. Kei Valéro (© Lucifer) on ystäväni roolipelihahmo, jota auliisti olen saanut muokata omiin tarpeisiini tätä tarinaa varten. Eli mitään ei kopioida, ei edes ideaa.
Otsikko: Tosinimi (saattaa vaihtua vielä)
Tyylilajit: Action, Romance, Deathfic, Humour (hiukan), Shlash (shounen-ai)
(Pää)hahmot: Harry Potter, Draco Malfoy, Kei Valéro, Lordi Voldemort
Summary: Vuonna 1927 tapahtui jotakin, joka tulisi vuosien kuluttua vavisuttamaan koko velhomaailmaa. Merope Kolkko, nainen, joka polveutui suoraan Salazar Luihuisesta, sai pojan, Tom Valedron. Tai niinhän kaikki luulivat. Tuona iltana tehtiin jotakin, jonka vuoksi vannottiin, ettei tieto siitä koskaan löytäisi tietään ulkomaailmaan. Toisin kuin tiedettiin, Merope saikin todellisuudessa kaksoset. Tom ja Theo, samaa verta ja silti niin erilaiset. Theosta huomattiin heti, ettei Salazarin veri kiertänyt tässä niin voimakkaana kuin Tomissa. Merope ei rakastanut tätä lasta "huonon veren" takia, vaan käski siskonsa Theodoran tappaa tämän. Theodorasta ei kuitenkaan löytynyt julmuutta tappaa lasta, vaan vei sen kaukaisille sukulaisilleen. Heidän sukunimensä muunnettiin Valéroksi, ja niin salaisuus pysyi visusti salassa. Suoritettiin Uskollisuusloitsu, ja nyt Theodora asuu visusti piilossa, ellei ole jopa jo kuollut.
Voldemortin tarinan me toki tunnemme; poika joutui orpokotiin heti äitinsä kuoltua, pääsi Tylypahkaan, aiheutti sittemmin kauhua ja kuolemia niin velho- kuin jästimaailmassakin. Ainoa seikka, mitä tämä voimakas, nyt taas valtaan noussut Pimeyden Ruhtinas ei tiedä on se, että hänen salatun veljensä, Theon, lapsi on elossa. Kei Valéro, poika, joka on Harry Potterin lailla mahdollisesti kykeneväinen syrjäyttämään Voldemortin valta-asemastaan on tullut Tylypahkaan. Mutta kun Voldemort saa vihiä tästä uudesta oppilaasta Draco Malfoyn kautta, mitä voidaan odottaa tulevaisuudelta? Ystävyyssuhteita katkeaa, uusia liittoja järjestetään. Petokset paljastuvat, salaisuudet saadaan selville. Kun oikea hetki tulee, tekeekö Harry valinnan itsensä vai velhomaailman puolesta?
____________________________________________________
Prologi: Kaksoset
Pikku Hirttivaara, 31.12.1927
Joulukuinen, sadetta lupaileva ilma tuntui painostavalta. Maaperä oli edelleen kostea viime sadekuurosta, mutta pian sitä alkoi peittää räntäkerros. Kuukaan suostunut näyttäytymään tummien pilvien seasta millään, aivan kuin se olisi tahallaan halunnut pilkata Pikku Hirttivaaran asukkaita loistamalla olemattomuudellaan.
Metsän keskellä, ei kovinkaan kaukana itse kylästä, seisoi huterin jaloin pieni, tummasta puusta tehty mökki. Asumus näytti siltä, että se räsähtäisi kasaan pienimmästäkin tuulenhenkäyksestä. Tähän saakka se oli kuitenkin kestänyt kunniakkaasti. Ja hetken aikaa sen tulisikin vielä sinnitellä, sillä sisällä mökissä oli käynnissä synnytys.
Merope Kolkko puristi siroilla nyrkeillään lakanoista kiinni lujemmin joka sekunti. Hän haukkoi henkeä kuuluvasti, eikä välittänyt niistä lukuisista hikipisaroista jotka kiilsivät helmien lailla hänen otsallaan. Poltteleva kipu myllersi jossakin hänen sisällään, eikä nainen osannut kuvailla sitä tuskaa jota nyt tunsi.
"Vielä pari kertaa, hyvin tämä sujuu.." käskevä ääni neuvoi toisen edestä, tosin se kantautui Meropen korviin kuin meren pohjasta; epäselvänä ja vääristyneenä.
Tummanruskeat hiukset olivat hien takia menneet pienille kiharoille, ja naisen kasvot olivat suorastaan huolestuttavan kalpeat. Harmaanvihreät silmät aukesivat nyt jälleen kerran, pälyilivät ympäri pientä huonetta kuin etsien pakoreittiä tuosta kamalasta kivusta.
Merope teki niin kuin käskettiin; ponnisti lujaa, ja kuuli viimein ehkä elämänsä suloisimman äänen: vastasyntyneenlapsen parkaisun.
Kipu ei vieläkään hellittänyt. Salazar Luihuisen perillinen huohotti raskaasti sängyllä, ja nautti siitä hetken kivuttomuudesta. Sitten tuskan aalto pyyhkäisi taas hänen ylitseen, vavisuttaen hänen koko kehoaan.
"Tämä on kohta ohi", ääni, joka kuului nyt yhä heikommin, sanoi tällä kertaa lempeämmin. Merope ponnisti jälleen, kerran, toisenkin ja kolmannen... kunnes hänen korvansa saavuttivat toisen parkaisun joka yhtyi sitten jo syntyneen lapsen huutoon.
Syvästä kiitollisuuden ja helpottuneisuuden tunteesta huolimatta hän alkoi tuntea olonsa jotenkin raskaammaksi kuin äsken. Nainen kohotti vaivalloisesti päätään litteäksi menneeltä tyynyltä, ja ojensi heikosti kättään lapsia kohti. Kului noin kymmenen minuuttia, kun hän piteli kaksospoikia sylissään, hyssytteli hiljaa näiden korviin.
Merope käänsi katseen siskoonsa, Theodoraan, ja katsoi sitten taas poikiaan, kunnes sulki silmänsä. Hänen ilmeensä synkistyi hiukan, kun hän tunnusteli toista poikaa.
"Theo.." nainen kuiskasi yllättäen, silitteli oikeanpuoleisen pojan päätä. "Hänen verensä.. on laimeaa"
Theodora kohensi ryhtiään, laittoi veriset liinat pois ja tuli siskonsa sängyn ääreen. "Entä toinen?"
"Tom.. Lomen.. Valedro. Isänsä mukaan", Merope sanoi yhteen puristettujen hampaiden välistä, sillä hänen olonsa alkoi tuntua tuskaisen kuumeiselta. Theodora huomasi tämän.
"Mitä hänelle tehdään?" hän kysyi kuin kiirehtien, harmaiden silmien vilkaistessa poikaan, Theoon.
"Tiedät kyllä."
Theodora antoi otsatukkansa valahtaa silmiensä eteen, jottei hänen kärsivä ilmeensä olisi paljastunut sisarelleen. Nainen nousi ylös, asteli ulko-oven oven luo ja nappasi mustan, paksun viittansa naulakosta. Hän laittoi sen soljet kiinni, asetti hupun päähänsä ja tuli takaisin Meropen luokse. Theodora nappasi Theon syliinsä ja kietoi pöydältä ottaman huovan tiukasti lapsen ympärille.
"Tulen pian takaisin", lasta pitelevä nainen sanoi ja vilkaisi Meropeen, joka näytti häilyvän tajuttomuuden rajamailla.
Kylmä tuuli otti heidät molemmat ikävästi vastaan kun vaaleanruskeahiuksinen nainen avasi oven. Theodora avasi viittaansa sen verran, että sai ujutetuksi lapsen sen sisään. Sitten hän lähti astelemaan syvemmälle metsään.
Nainen vilkuili ympärilleen pimeässä metsässä, tietämättömänä siitä että kotona hänen siskonsa kävi kamppailua elämästä ja kuolemasta. Ehkä sen takia hän ei pitänyt kamalaa kiirettä. Lapsi liikahteli levottomana viitan sisällä aina silloin tällöin. Nainen puri alahuultaan, mietti samalla kuumeisesti mitä hänen pitäisi tehdä.
Theodora lisäsi vauhtia, kunnes saapui jyrkänteen luokse. Hän kurottautui katsomaan rotkon syvyyksiin, ja vilkaisi sitten Theoa raottaen viitan helmaa. Pari räntäpisaraa pääsi putoamaan lapsen päälaelle, ja poika inahti pienesti. Harmaiden silmien epätoivoinen katse liukeni jälleen rotkoon.
Mitä minä teen? En voi heittää häntä tuonne..
Aikaa kului. Nyt vedeksi muuttuneet pisarat kaksikon ympärillä voimistuivat ja välillä laantuivat, eivät kuitenkaan kaikonneet. Taivas pysyi yhtä synkkänä. Viimein Theodora lähetti mielessään anteeksipyynnön Meropelle, ja kaikkoontui erään vanhan kartanon eteen.
"Täällä sinä olet turvassa, Theo", hän kuiskasi ja lähti kulkemaan heikosti tuota kartanoa kohti, jonka ikkunoista loisti houkuttelevan lämmin valo.
____________________________________________________
Okey. Eli ole varmaan kovin vaikeaa huomata, etten kirjoittele paljon mitään synnytyskohtauksia. Muttah.. ensimmäinen luku on tulossa viimeistään joululomalla. Kommentteja ja kysymyksiä saa heitellä niin paljon kuin sielu sietää, myös negatiivistä n.n